Matka paattyi Bukarestiin

Niinhän siinä kävi kuten ehkäilin. Seutu oli tylsää peltoa, eikä kylissä ollut mitään nähtävää. Mitta tuli täyteen Caracalissa, josta sain ostettua junalipun Bucarestiin (14,50 leu). Pyoriä kai otetaan vain rähjäisiin paikallisjuniin ja uusiin IC-juniin, joissa on pyörille omat paikatkin. Minun junani oli paikallisjuna menneiltä vuosikymmeniltä ja innostunut konnari sijoitti pyöräni turvaan yhteen junan vessoista, laittoi vielä oven takalukkoon.



Majotuin pohjoisen aseman viereen halpaan hotelliin, tästä on helppo lähteä kohti lentoasemaa. Bukarestissa on toimiva metroverkko, joten kulkeminen ei ole ongelma. Nyt taisi loytya matkan voittaja sarjassa hämmentävät kaupungit. Rumuus on ainakin Belgradin luokkaa... ehkä hiukan toisenlaatuista. Liikenne on taysin kaoottista, mutta ollaankin oikeassa suurkaupungissa. Eipä tassa vaiheessa voi paljoa muuta sanoa. Sitten on tietysti nuo megalomaaniset paraatiaukiot ja rakennukset.



Nyt vain vetelehdin kaupungilla ja kerään itseäni kokoon sunnuntain paluulennolle. Sunnuntain vietolle kehkeytyi ajatus ajaa Snagoviin, noin 40 km päässä olevaan lomakohteeseen. Snagovissa on luostari, johon sanotaan Vlad Seivästäjan eli Kreivi Draculan esikuvan olevan haudattuna.

En varmaankaan enään täälta matkan päältä kirjoittele, mutta seuraavien viikkojen aikana täydennän puuttuvia paloja kirjoituksista seka lisään kuvituksen. Palatkaa siis vielä seuramaan kirjoittelua.

Craiova-Caracal-Bukarest (Coco's Cerna Hotel, 116 m, 44.4450, 26.0749)
60,7/1883 km - 19 km/h - 3:03/(7:40) h
135 m up - 134 m dn - 213 m max

Bukarest-Snagov-Bukarest Otopeni
75/1958 km - 19 km/h - 3:51/? h

Öljykenttien halki käy pyörämatkailijan tie

Kuten numeroista näkyy, oli pyörämatkailijan ihannepäivä. Loppumatkan navakka myötätuuli ja hiukan laskeva maanmuoto ansaittiin aamun liki kymmenkilometrisellä ja yli kaksisataa metriä nousevalla mäellä. Jotenkinhan Tonavalle piti hyvästit jättää. Usein yli kolmenkympin nopeuksia oli mukava rullailla niihin muutamiin kyliin, joita päätien varteen siunaantui. Hyvää tietä, joskin ruuhkaista, mutta eipä sillä väliä jos piennarta riittää. Parit välikaljat ja perillä ollaan.



Craiova on iso kaupunki, muttei paljon kauniimpi kuin eilinen Drobeta. Nuhjaantuneita rakennuksia ruutukaavassa. Täällä on sentään jonkinmoinen keskusta kahviloineen ja arvorakennuksineen. Drobetasta en löytänyt; taloja vain ja pari puistoa. Pansio löytyi keskustasta, ei kallis, siisti, muttei luksusta (115 leu). Hotelleja olisi taaskin ollut monia. Ennen Craiovaa oli öljykenttä... onko täällä todella öljyä maakentillä? Hiukan myöhemmin olikin sitten todella ankea ja räjähtäneen näköinen teollisuustaajama. Valtavia menneen ajan tuotantolaitoksia.

Reissu alkaa olla lopuillaan. Täytyy sanoa, että aika hyvä niin, suurin fillaroinnin tarve on tyydytetty ja pieni matkaväsymys alkaa painaa. Matka on siis tehnyt tehtävänsä. Ainakin huomenna vielä ajan. Ennen Bucarestia ei näytä olevan juuri yöpymismahdollisuuksia. Kaksi pikkukaupunkia, mutta jos ovat vastaavia kuin tämänpäiväiset, turha toivoa majoitusta, puskamajoitus ei nyt innosta. Ajan silti ainakin iltapäivään, jollei mitään ilmaannu, otan junan Bucarestiin. Tämä päätie nimittäin noudattelee Bucarestin rataa. Joka tapauksessa haluan käyttä muutaman päivän "rauhoittumiseen" ennen sunnuntain paluulentoa. Ei siis toivomaani vuoristoa, mutta ensivuonna sitten.

Drobeta Turnu Severin-Craiova (Pansion Lino, 137 m, 44.3199, 23.8029)
118,3/1822 km - 22 km/h - 5:30/6:25 h
428 m up - 355 m dn - 323 m max

Minne ne kalat katosivat eli "so long and thank you for all the fish"

Ruoasta ei olekaan pitkään aikaan tullut kirjoitettua. Ei ole ollut syytä. Slovakiasta en saanut yhtään todella hyvää ateriaa, eikö vain sattunut kohdalle? Unkarissa ruoka oli hyvä, mutta en oikein löytänyt kunnollista paikallista; toki gulassia, siis keittoa tuli saatua. Pörköltti ja Töltötit jäivät jostain syystä väliin, eivä näkyneet listoilla. Kroatiasta eli siis Osijekista en löytänyt ravintolaa laisinkaan. Kroaattien ruokailutavat jäivät askarruttamaan. Caffe-Bareja on joka nurkassa, mutta ei niistä ruokaa saa, jäätelöä nämä syövät. Jonkun italaialaisen sitten löysin josta sain illallista. Ehkä ensivuonna rannikolta. Serbiassa tilanne parani, ruokaravintoloitakin löytyym. Ainakaan Belgradin keskustasta en kuitenkaan perinneruokaa saanut. Aivan loistavan pihvin kera kreikkalaisen salaatin kylläkin, kreikkalaistyyppisessä cafe-barissa. Tilanne korjautui Donji Milanovacissa, jossa ystävällisen tarjoilijan avustuksella (paikassa ei ollut kuin kyrillinen ruokalista) nautin aivan mainion kalakeiton ja kevyesti leivitetyn kalan pinaattiperunoilla (joku iso ja vaalealihainen, merkki ei selvinnyt).

Kirkkolaulua Tonavan rantakallioilla

Jylhiltä Tonavan rantakallioilta 277 metrin korkeudesta on hyvä katsella etäisyyteen kirkkolaulun soidessa. Lähteenä lienee joen toisella puolella oleva ortodoksikirkko. Kumman hyvin äänin kaikuu tänne ylhäisyyteen. Kirkon vieressa on kallioon hakattu jättimäinen reliefi, kuka lie, ukko isojumala? Tällä nähtavyydellä on nimikin,
olen nimittäin nähnyt kalliokuvan aiemminkin. Pitää etsiä jostakin. [Muok: 40 metrinen Decebalus, daakialaisten kuningashan se siinä. Vastusti Roomalaisten miehitystä aikanaan. Veistos valmistui vuonna 2004.]


On siis taas edetty; rantareitti jatkuu hyväkuntoisena ja ajettavana, mitä nyt tuo edellä mainittu nähtävyys hiukan puuskututti, mutta syystä. Rajalla osoittautuivat hotelleista saadut virallisen näköiset laput arvonsa. Haluavat ne takaisin. Onneksi säästin muutaman - riittivät ja yrmeä tullimies avasi puomin. Joen toisella puolen iloluontoinen romanialaistullimies taas vain toivotti hyvää matkaa ja kyseli mitä velo painaa.

Ensimmäinen 15 kilometriä Romaniaa oli ankeaa pikatietä rekkojen vanavedessä. Drobeta Turnu-Severin kuitenkin palkitsee kodikkaalla pensiunilla; ilmastointi, tv, minibaari ja langaton verkko. Pensiunin ravintolasta sain maukasta perinneruokaa. Mahalaukkukeitto (Ciorba de burta) oli maittavaa; jännittävä rakenne, en oikein keksi vertauskohtaa. Pääruoaksi purotaimenta paikalliseen tapaan. Huomaan, että mahalaukkua tuli edellisen kerran nautittua Plženissä, Romanialainen on parempaa.

Donji Milanovac-Drobeta Turnu Severin (Casa Argo, 76 m, 44.6242, 22.6626)
69,6/1704 km - 18 km/h - 3:45/5:00 h
370 m up - 411 m dn - 277 m max

Tonava tyrmistyttää

Etappi alkaa upeimmilla maisemilla mitä toistaiseksi on vastaan tullut. Tonava kulkee kulkuaan Serbian ja Romanian välissä joskus yli 500 metrin kukkuloiden välissä; jyhkeitä kallioita, tunneleita, pään päälle kaartuvia kielekkeitä. Matka kulkee upeaa rantatietä, hyvää päällystettä. Ainoastaan vallan navakka vastatuuli hidastaa menoa, mutta eipä voi valittaa, taitaa olla matkan ensimmäinen täysi vastatuulipäivä.



Matkalle kertyy myös 2-3 yli 200 metristä tunnelia (ja kymmenen lyhyempää). Täytyy sanoa, että valaisematon tunneli on pelottavin asia mihin olen tienpäälla törmannyt. Keskikohdalla ei näe mitaan ilman valoja, täytyy vain yrittää ajaa mahdollisimman keskellä kaistaa ja toivoa ettei törmaa reunakiveykseen eikä tule paljoa autoja. Ei minulla tietenkään valoa ole mukana, kun en yöajoon varautunut, pakkarista sentään löytyy takavalo.

Päädyn Donji Milanovaciin, yhteen Serbian puolen lomakohteista. Matkan kallein hotelli (4400 din) tarjoaa kuitenkin unohtumattoman parvekenäkymän suoraan tonavalle ja vastapäisille Romanian kukkuloille. Maksan tästä mielelläni hiukan ekstraa (varsinkin kun en muita majoituspaikkoja löydä).



[Muok: Hotellin nimi (Lepenski Vir) muuten viittaa matkan varrella olleeseen esihistorialliseen kohteeseen. Tonavan rannalta löytyi 1967-72 kylän jäännökset, joiden vanhin osa on vuodelta 7000 eaa. Asutuksen huippuaika sijoittuu vuosiin 5300-4800 eaa. Kyseessä on merkittävin mesoliittisen kauden löydös Euroopassa ja se todistaa "hetken" jolloin keräilijäkansa asettui aloilleen kalastamaan ja metsästämään. Paikalla on ihan kiinnostava museo. Taas sitä eteen ajelehti näin kiinnostavia ja merkittaviä kohtia Eurooppaa!]

Veliko Gradište-Donji Milanovac (Hotel Lepenski Vir, 130 m, 44.4637, 22.1482)
82,5/1634 km - 16 km/h - 4:58/6 h
349 m up - 284 m dn - 233 m max

Ryminällä tonavan rantaan

Belgradista poistuminen oli yllättävän helppoa, tosin matka jatkuu taaskin vilkasta pikatietä. Sitten pikkutielle ja... ehkä arvaattekin, maissia ja auringonkukkia. No on tämä ehkä parempi kuin pikatien reuna. Päätän kokeilla päällystämätöntä tietä, kartan mukaan hyvälaatuista, huonolaatuiselle on oma merkintänsä. Olisi mielenkiintoista tietää mitä se huonolaatuinen tarkoittaa, ajan seuraavat viisi kilometriä pehmeässä hiekassa jota piristävät tuumaiset kivet. Rytyyttää. Onneksi tie hiukan paranee kun päästään Tonavan tulvavallin päälle, tätä edelleenkin hiekkatietä yli kymmenen kilometriä. En kehota tänne Itä-Eurooppaan ottamaan alle 30 millisiä renkaita, maastopyörä olisi ajoittain todella tervetullut.



Onneksi maisemat palkitsevat. Hieno näkymä suoraan Tonavalle ja sen vehreään ruovikkoon joka kuhisee lintuja. Matkan piristys seuraa kun reitti vaatii siirtymään joen toiselle puolelle. Pyörä ja muutama auto lastataan pikkuiseen "lossiin" ja parilla eurolla pääsen parikymmene kilometrin päähän Veliko Gradištesta, jossa pitäisi odottaa jos jonkinmoista majoitusta.



Tänään ei reitinvalita oikein tunnu onnistuvat, rannasta valitsen Tonavan rantaa noudattelevan maisemareitin ison kukkulan ylittävät tien sijaan. Tarkemmin katsoen karttaan on merkattu rantatie "alternative route" merkinnällä, mutta yhtenäisellä päällystettyä tietä tarkoittavalla viivalla. Parin kilometrin päässä joudun taluttamaan pyörää kilometrin verran ohuessa dyynihiekassa, noh vaihtelua timoteitä kasvavaan kiviseen kärrypolkuun. Se näistä vaihtoehtoisista reiteistä. Lopulta kuitenkin peirillä, valitsen majoitukseksi kämppärin; läävä, mutta edullinen ja palvelut lähellä. Koko pikkukaupunki tuntuu olevan vilkas lomakeskus, uimarantaa, baaria, diskoa yms.

Belgrad-Pancevo-Kovin-Stara Palanka-Veliko Gradište (Kemp, 81 m, 44.7603, 21.4755)
122,6/1551 km - 18 km/h - 6:33/9 h
135 m up - 159 m dn - 132 m max

Top-5 Alltime Worst Roads

Päivä alkaa tuskaisesti kunnon ylämäellä, mutta se pommi oli 10-15 kilometriä huonointa tietä koskaan! Top-5 Alltime Worst Roads;

1. Sremski Karlovci-Indija (Serbia)
2. Kwindzyn-Grudziadz (Puola)
3. Jūrmala-Jelgava (Latvia)
4. Kaliningrad
5. varattu tulevaan käyttöön.

Seuraan siis edelleen Tonavan reittiä Novi Sadista ulos, jälleen vilkasta, kapeaa ja huonokuntoista pääväylää pitkin (tässä se pyöräreitti kartan mukaan menee). Karttaan on merkattu erittäin vaativa mäki... odotan pahinta. Kartasta näkyy, että mäen pitäisi olla noin 5-6 kilometriä pitkä ja kun vastaan tulee 10% varoitusmerkki, huokaisen. Ilokseni mäki kutenkin on vain 4-5% ihan ajettavaa tasoa, vilkas liikenne vain häiritsee.



Mäen huippua ennen tien laatu muuttuu katastrofiksi. Tiessä on 1-5 metrin välein 4-5 sentin rakoja, jotka ovat myös pystysuunnassa useita senttejä kohollaan. Rynkytys pyöräilijälle on todella rankkaa. Kauhukseni tämä jatkuu seuraavat yli kymmenen kilometriä alamäkeen. Aivan loistava alamäki olisikin, jossa rullaisi helposti 40-50 km/h. Kauhean rynkytyksen ja 20-30 senttisten reikien väistelyn takia ei voi kuin jarrutella paria kymppiä, sekin tuntuu liian kovalta vauhdilta lisäksi joskus pitää lähes pysäyttää pahimpien reikien ylittämikseksi. Mutta selvittiinhän siitä, palkitsen itseni oluella Indijassa... hmm, minun kyllä piti tulla tuota tietä pitkin Beskaan? Olen ylämäestä väsyneenä missannut jonkin pikkutien, joka olisi ilmeisesti kartan reitin mukaan tullut parempaa tietä. Matkassa mitaten virhe ei ole paha, menetän ehkä viisi kilometriä matkassa; mutta se alamäki, pelkäsin jo fillarin kestävyyden puolesta.


Tyyppi ei vielä tiedä olevansa väärässä kaupungissa...

Loppupäivä kuitenkin palkitsee ja tukeva myötätuuli lennättää hyvää haipakkaa Belgradiin. Sisääntulokin noudattelee viimeiset viisi kilometriä mukavaa Tonavanrannan pientaloaluetta ja puistoja. Sitten viimeinen kilometri kaottiseen Belgradin liikenteeseen, pakko siirtyä taluttamaan jalkakäytävälle kun ei ajamaankaan mahdu. Lonely Planetin hotelli löytyy helposti ja asialliseen hintaa (tosin kaikki LP:n 2007 hinnat ovat noin 10 euroa kovempia kuin oppaassa). Hotelli on aivan kaupungin keskellä, jos täältä nyt keskustaa voi osoittaa, Belgrad on valtava. Päätän jäädä kaupunkiin kahdeksi yöksi, kaipaan välipäivää ja täytyyhän täällä jotain nähtävääkin olla.


Paikallisen eläintensuojelukeskuksen myyntipiste kävelykadulla.

Novi Sad-Sremski Karlovci-Indija-Belgrad (Hotel Kasina, 120 m, 44.8133, 20.4614)
107,3/1429 km - 18 km/h - 5:49/7:45 h
465 m up - 406 m dn - 273 m max

Belgradin huumaan...

Tämä blogin pito on hiukan heikkoa täällä Serbiassa kun tuo datahinta on hirvittävä ja nettikahviloita harvassa. Olisi paljonkin kirjoittetavaa, esimerkiksi mielenkiintoisen ristiriitaisesta Belgradista. Top-5 Ugliest Towns in the World nominee... Sekä kuitenkin ihan mahtavan vilkas ja elävä.



Aikatauluakin on taas rukattu, enkä tosiaan tiedä minne ennätän, mutta senhän näkee ihan kohta. Huomenna kohti parin päivän Tonavanrantaa ja pikkukyliä, en tiedä löytyykö Internettiä, onko kenttää. Kirjoittelen jos kirjoittelen.

Nyt nälättää ja oluttaa... kaupungille, Belgradin lauantai-iltaan!

Auringonkukka- ja maissipeltoja, sotatantereita

EuroVelo-organisaation käsitys viihtyisästä Tonavan pyöräreitistä ei oikein avaudu minulle Osijek-Novi Sad välillä. Kahdella sanalla, en suosittele. Puolet etapista (130 km) kulkee toki ihan ajettavia pikkuteitä auringonkukka- ja maissipeltojen välissä, ajoittain maisemaa piristää viiniviljelmät. Mutta melkein koko päivä tätä samaa alkaa olla ainakin minulle riittävästi. Tonava näkyi päivän aikana kaksi kertaa, etäältä.

Pahin kritiikki tulee Kroatian Vukovar-Ilok välistä, varsin raju peruspyöräilijälle. Mitään merkintöjä jyrkistä mäistä ei oltu karttaan merkitty (virallinen Donau Radweg-kartta) vaikka semmoinen merkintä on kyllä muualla ollut käytössä. No, välillä oli noin kymmenen kylää, joihin laskeuduttiin liikennemerkin mukaan 8% mäkeä, arvaatte mitä seuraa sen kylän keskustan jälkeen... Eivät ne mäet pitkiä olleet, noin 20-30 metrin korkeuseroista kuitenkin oli kyse. Määrä kuitenkin uuvutti kuumana päivänä tehokkaasti.



Viimeinen 30-40 kilometriä vietettiin huonokuntoisella, kapealla ja vilkkaasti liikennöidyllä päätiellä Serbian rajalta Novi Sadiin. Maisema ei paljoa muuttunut, hiukan nuhjuisempaa ja epäsiistimpää.

Se ruikuttamisesta. Pitkä päivä päättyi siis Novi Sadiin, Hotelli Vojvodinaan (kiitos LP), loiston hetkensä nähneeseen 1850-luvun luomukseen keskusaukiolla. Kaupunki on Vojvodinan maakunnan pääkaupunki. Laaja yli 200 000 asukkaan suurkaupunki, historiallinen keskusta on kompakti ja kunis olematta kuitenkaan "karkki". Pitkä kävelykatualue on täynnä kahviloita, baareja, ihmisiä ja vilinää. Nämä balkanilaiset ovat hulluja baareissa istumiseen.



Ai niin, sananen siitä aiemmin mainitusta maantasalle jyrätystä Vukovarista. Jälleenrakennus on ollut raivokasta. Sodan jäljet kyllä näkyvät kaikkialla, toinen toistaan seuraa sananmukaisesti "pommin jäljiltä" olevia rakennuksia. Uutta on kuitenkin rakennettu niin paljon ettei mitään kauheaa sotatanteretta osaa hahmottaa. Kaupungilla on pieni ja tiheä vanha keskusta, ei mikään hirmuviihtyisä mutta ansaitsi oluen terassilla. Sodan monumentti, puhki ammuttu vanha vesitorni ulosmenotien laidalla kyllä pysäyttää näkymän jylhyydessään.

Keskellä Kroatian itsenäisyyssodan näyttämöä

Huomaan, että lähihistorian yksityiskohdat ovat hiukan hataria, mutta Wikipediasta löytyy Balkanin tilanteen pääkohdat. Eräät Kroatian itsenäisyyssodan verisimmistä taisteluista käytiin juuri näillä kaduilla. Huomenna ajan läpi Vukovarin, joka kolmen kuukauden serbi-piirityksen jälkeen puhdistettiin etnisesti täysin tuhoutuneena. Vukovarin tappion jälkeen alettiin pommittaa ja tulittaa Osijekia koko loppusodan ajan vuoteen 1995, muttei koskaan valloitettu. Kun luodinreiät talojen seinissä tiedostaa, niitä on todellakin kaikkialla. Suuri osa taloista on hyvin kunnostettu, mutta on paljon korjaamattomia.

Viihtyisällä terassilla oluen ääressä alkaa ajatus taas liitää. Ei ole kuin 13-17 vuotta siitä kun nämä alueet olivat keskellä eurooppalaista, erittäin brutaalia sotaa. Suurin osa näistä kaksi-kolmekymppisistä elämästään nauttivista ja iloisista ihmisistä ovat nähneet sen sodan kauhut läheltä, omakohtaisesti. Ehkä tosin äidin helmoista käsin. Ei ole kyse mistään isoisän tarinoista, koloista Pitkänsillan kaiteessa tai Snellmannin patsaan jalustassa. Hiukan toistakymmentä vuotta sitten näiden samojen nuorten isät ovat yrittäneet puolustaa juuri itsenäistynyttä maataan sodassa, jossa kohteena olivat siviilit eikä Haagin sopimusta juuri muisteltu. Samat isät syyllistyivät vastaaviin raakuuksiin sodan loppuvaiheessa. Syyllisiä on vaikea osoittaa.

Itse kuuntelin vuonna 1991 Rollareita Prahan stadionilla, kun täällä alkoi kuumeta...

Pitkän päivän ilta Novi Sadissa

Pitkä ja rankka päivä Serbiaan, nyt siis Vojvodinan pääkaupungissa Novi Sadissa. Iso kaupunki, kompakti ja kaunis keskusta, ihmisiä, kahviloita ja baareja määrättömästi.



Mutta tässä tämankertaiset kuulumiset, lisää kun ehdin nettikahvilaan, Serbian datayhteys maksaa yli kympin mega, joten en ihan pienistä näin mobiilitse kirjoittele muutamaan päivään.

Jostain syystä kännykkäni ei kelpaa Serbian puheverkolle, joten siinä syy jos minua ei saa puhelimen päähän. Tämä 3g-data kai kyllä toimii.

Osijek-Vukovar-Ilok-Novi Sad (Hotel Vojvodina, 115 m, 45.2549, 19.8446)
131,2/1322 km - 18 km/h - 7:16/10:10 h
297 m up - 278 m dn - 145 m max


Balkanin baarien kaupunkiin

Tavanomaisen helteinen päivä meni ajellessa Pécsin ruuhkaista ulosmenotietä Villanyin viinialueen läpi Harkanyn kylpyläkaupunkiin. Rajalta pitkästä aikaa leima passiin ja kohti Osijekia. Tavattoman tylsä tie vie läpi virkeiden ja vauraan näköisten kylien. Kroaatit ymmärtävät baarien päälle, pienimmässäkin useita ja niissä asiakkaita. Unkarin maaseutu oli aivan kuollut tähän verrattuna. Vastaan tulee ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä.

Ensimmäisen ystävän sain Valpovossa kun joku kylän ukko ehdottomasti halusi tarjota oluen Suomalaiselle sankaripyöräilijälle. Kroatia on niitä harvoja maita, joissa maan nimi on aivan erilainen omalla kielellä kuin kaikkialla muualla. Hrvatska, yhtä lähellä Kroatiaa kuin Suomi Finlandiaa.

Osijekistä taas pensiooni avuliaan infon rouvan avulla (250 kunaa) ja kaupungille. Hieno ja monipuolinen kaupunki, Kroatian neljänneksi suurin, Lahden kokoluokkaa, mutta aikapaljon upeampi. Keskusta on uutta suunnittelua, mutta ei ihan kauheasti jugo-ajan kauheuksia. Paljon hienoa 1800-luvun rakennuskantaa sekä hiukea 1920-luvun art noveau kadunpätkä, toistakymmentä taloa. Hallitseva elementti on kaupunkia pohjoiseen rajaava Drava-joki, joka on otettu hienosti virkistyskäyttöön. Joen penkoilla pyöräilee ja rullaluistelee satamäärin väkeä. Alle kolmekymppisiä kaupungissa on muutenkin silmiinpistävän paljon, vielä enemmän tosin on kahviloita ja baareja; en äkkipäätä muista toista yhtä baaririkasta kaupunkia. Voi kun Helsingistäkin saataisiin joskus näin elävä.



Balkanin levottomuuksia ei voi olla mainitsematta kun ollaan niiden ytimessä, mutta tästa lisää tuotapikaa.

Pecs-Harkany-Valpove-Osijek (Pension Makalu, 90 m, 45.5620, 18.6718)
89,5/1190 km - 18 km/h - 4:46/6:20 h
197 m up - 248 m dn - 245 m max

Etusivu, eiku matkasuunnitelma uusiksi!

Jäin tosiaan sitten Pécsiin. Ihan upea kaupunki, taisin jo mainitakin. Laskeutuu alas Mecsekin kukkuloilta kohti Kroatiaa. Paikka on ollut asuttu ties kuinka kauan ja yllättäen Unesco on täältäkin löytänyt jotain maailmanperintöön liitettävää (eikä tässä vielä kaikki, Pirjo). Kaupungin itsessään jo huiman katedraalin laitamilta on kaivettu esiin Rooman valtakunnan aikaiset Sopianae'n esikristilliset hautapaikat ja kappelit. Rauniot on hienosti laitettu esille maanalaiseen tunneliverkostoon. Kummasti täälläpäin nuo vuosiluvut ovat yli 1000-vuotta pienempiä, kuin on pohjoisemmassa tottunut, kun on esillä joku merkittävä nähtävyys. Nämä hautapaikat ovat 300-400 lukujen vaihteesta, eikä kysessä ole mikään maakuoppa. Tulkaa katsomaan, kaupungissa on muutakin nähtävää pariksi päiväksi (Euroopan kulttuuripääkaupunki 2010).



Ottomaanien aika näkyy katukuvassa kaikkialla. Itään ja Islamiin viittaviia rakennuksia on useita, kaupungin keskusaukiolla on moskeija, tosin nykyään kristillisessä käytässä. Kaupunki oli 1500-luvun puolivälistä yli sata vuotta Ottomaanikaupunki.



Entäs nykyään. Mielenkiintoinen sekoitus eri aikakausien historiaa ja rakennuksia. Suuri osaa keskustasta erittäin hyvässa kunnossa. Viriilit ravintola- ja baarikadut halkovat keskustaa, seassa kauppakatuja. Joillain aukioilla tulee hyvin välimerellinen tunnelma, paljon vaaleaa marmoria, suihkulähteitä ja muuta vastaavaa.

Ai, niin melkein tältä matkaesitteeltä unohdin tuon otsikon

Jo muutaman päivän olen tiennyt että matkasuunnitelma ei tule pitämään. Liian tiukasti tehty, en viimevuoden pohjalta osannut ajatella neljän viikon aikajaksoa. Näyttää siltä, että jos aikoo olla neljä viikkoa matkalla pitää suunnitella reissu niin, että määränpäähän pääsee kolmessa viikossa. Se 5-7 päivää pitää varata lepopäiviin ja odottamattomuuksiin. Itse söin suuren osan välipäivistä jo alkumatkasta, pinnarikon ja Krumlovin spontaanin välipäivän takia. Nyt vielä tämä Pécs kaupan päälle niin ollaan umpikujassa. Joko täytyy tehdä jotain radikaalia tai jättää Karpaatit pois laskuista; sitä en haluaisi tehdä.

Tällä hetkellä luulen, että saisin homman haltuun noudattamalla tulevaa Kroatia-Serbia-Romania -reittiä Tonavan osalta. Romanian Turnu Severinistä on ehkä mahdollista päästä junalla jonnekin Râmnicu Vâlcea-Cartea de Argeş'n tienoille. Jos näin on säästän ne tarvittavat pari päivää Karpaattien ylitykseen ja Brashoviin. Jään kiinnostuksella odottamaan.

Tylsää, tylsää pusztaa...

Ei oikein kulkenut pyörä. Pitäisiköhän näitä reippaasti yli sadat kilometrin päiviä vuorotella helpompien kanssa, tuntuu aina toinen pitkä päiva olevan tervaa. Päivä alkoi hyvissä ajoin, ensimmäistä kertaa reilusti ennen yhdeksää tiellä, vaikka ällistyttävän varhain herään joka aamu. Tätä se reipas elämäntapa teettää.

Olisi eilen pitänyt ajaa vielä 10 kilometriä, toinen yhtä hyvän näköinen leirintäalue olisi ollut Balatonfüredin jälkeen, sitä vain ei ollut merkattu Unkarin leirintäaluenkarttaan. Tihanyn lautalle tulikin siis 20 kilometrin verryttely heti aamuun. Tihanyn niemi näyttää upealta seudulta, kuten olen saanut lukeakin. Jos olisi vain ollut eilen perillä aiemmin olisi ehtinyt tehdä kunnon saitsarin niemellä. Lautalla yli (10 minuuttia, 600 forinttia) ja pusztalle. Hiton tylsää koko päivä, peltoa ja kukkulaa. Ja tuota kukkulaa riittää, ei ihan sunnuntaikruisailua, päivä taas nousi yli 700 metriä.



Matkalla ei oikein ollut mitään nähtävää, joten ensimmäinen kunnon tauko tuli vasta 85 kilometrin kohdalla Kaposvárissa... tämäkin piti olla Dombovár, mutta kun ajoin harhaan. Ei hätää ajattelin, koska molemmat kaupungin ovat yhtä kaukana Pécsistä, eripuolelle isompaa kukkulaa vain. Tarkemmin laskien Kaposvár onkin 70 kilometrin päässä, kun edessä piti oleman 50 kilometrin loppuetappi. Oluen ja salaatin aikana kehkeytyi suunitelma; junalla Pécsiin ja ei kun toimeenpanoon. 1868 forinttia köyhempänä odottelen junaa Dombovárin kautta päämäärään. Ratkaisua auttoi noin 10 kilometriä ennen Kaposváaria alkanut ukkoskuuroilu ja henkinen este 160 kilometrin päiväetappiin... olisihan siitä ehkä selvitty, mutta olisi myös ollut niin myöhä ettei koko kaupunkiin tulossa olisi ollut paljoa mieltä.

Näin siis taas hiukan fuskattiin, mutta nyt olen Pécsissä, majoittuneena edulliseen hotelliin (kiitos Lonely Planetin, jotain iloa tästäkin 750 grammasta). Kaupunki on upea (olenko jo sanonut näin jossain vauheessa matkaa?) ja illallisen aikana heräsi ajatus jatkaa hotellivarausta toisella päivällä... mutta tästä hetken kuluttua lisää.

Balatonfüred-Tihany-Kaposvár-Dombovár-Pécs (Hotel Főnix, 183 m, 46.0777, 18.2284)
90,6/1101 km - 17 km/h -

Yöuinnilla Balatonissa

Pitkä ajopäivä päättyi Balatonfüredin liepelle leirintäalueelle. Majoittuminen hiukan halpeni, vaikka Hifi-kämppärillä ollaankin; 1800 forinttia. Kaikki palvelut ovensuussa; portinpielessä puolen tusinaa ravintolaa ja kauppaa, lävistyksiäkin tietysti saa. Ruokalistat saksaksi ja tanskaksi?!

Olipa pitkä päivä, pienen Balaton-saitsarin kanssa 125 kilometriä. Menikin ensimmäinen tonni rikki ja juhlistan sitä illalla ottamalla toisenkin oluen. Tähän asti ei ole oikein noita kilometrejä kertynyt, syynä varmaan valtaisa nähtävyys- ja kulttuurikaupunkisuma. Kartalta helpon näköinen päivä olikin toistaiseksi vaativin. Puolessa välissä matkaa tuli vastaan mäki, noh sitä sitten riittikin peltojen ja kukkuloiden välissä 400 metriä ylöspäin, vajaa 10 kilometrin matkalla. Huijaus, en saanut alamäkeä! Noustiin vain ylängölle, joka jatkuikin Balatonille asti. Yhdessä upean Unescon maailmanperintökohteen, Pannonhalman luostarin (yli 100 metrisellä kukkulalla) kanssa nousuennätys on nyt 890 m.

Ylängöltä Balatonille laskeutuminen on hieno tapa tulla Euroopan suurimmalle järvelle (Skandinavian ulkopuolella sanoo Lonely Planet).



[Muok: Baarista tullessa piti ehdottomasti päästä yöuinnille, mikä upea tähtitaivas avautuu Balatonin päälle. Näin upeaa linnunrataa en muista nähneeni kuin satunnaisesti jossain talvisessa Suomen korvessa...]

Győr-Zirc-Veszprém-Balatonfüred (Balaton Europa Camping, 115 m, 46.9757, 17.9589)
124,1/1010 km - 17 km/h - 7:03/9+ h
885 m up - 868 m dn - 474 m max

Sukulaiskielen maassa

Eipä Győrissä ollutkaan kunnon kämppäriä järkevällä etäisyydellä, joten info sai taas löytää edullisen majoituksen. Vallan näyttäva pension ulkoisesti, muttei kovin kallis (alle 9 000 forinttia). Niin ja siis olut maksaa sen 250, paitsi tämä Guinness, jota juuri särvin John Bull Pubissa, maksaa 900. Piti saada jotain vaaleasta lagerista eroavaa. On täällä belgialaisolutravintolakin, mutta minulla on epäilykseni. [Muok: Ihan hyvä itse asiassa.]

Kaunis "pieni" kaupunki, alkaa tulla jo ähky näistä karkkikeskustoista. Rakennettu kolmen joen risteykseen, mitä se pormestari sanoikaan; Mosoni-Tonava, Rába ja Rábca. Kävelykatua ja kauppaa riittää. Näin lauantain alkuillasta hiukan hiljaista, mutta kyllä tämä tuntuu piristyvän.



Ylihelppo etappi Tonavan rantaa ja sitten tuon Mosoni-Tonavan ja Tonavan välistä vehreää aluetta pikkukylien läpi Unkarin puolella. Ihan tasaista, upeat pyörätiet etenkin Slovakian puolella ja kyllä ne lopulta Unkaristakin löytyivät. Kuten vauhdista näkyy, fillari kulki. Jostain syystä alkaa taas vasen ranne kiukutella. Luulin uuden pyörän paremman geometrian jo vaivan parantaneen, mutta kahden viikon jatkuva altistus on näköjään liikaa. Pitänee taas hankkia Ergonin kahvat, niillä tuo kipeytyminen viimeksi lähti.

Mitä muuten tulee Unkarin ja Suomen kielisukulaisuuteen, oli aika jännä kuulostella pikkukylän terassilla vanhojen äijien hölinää. Saundi on ihan itäsuomalainen, ei siitä mitään ymmärrä, mutta samalta kuulostavia sanoja ja fiilistä kyllä on. Aikoinaan poikasena useana kesänä Budapestissä en tämmöista vastaavuutta huomannut. Vastaavaa kun kuulee puhetta oven takaa, eikä ihan saa selvää, voisi luulla puhuttavan Suomea.

Bratislava-Győr (Révész Hotel, 115 m, 47.6969, 17.6296)
88,4/882 km - 20 km/h - 4:19/5:35 h
35 m up - 50 m dn - 148 m max

Transistori 60-vuotta!

Devinin linna kuuluu Unescon maailmanperintölistalle. Ei ihme; linnan jäänteet sijaitsevat strategisella paikalla Tonavan ja Morava-joen risteyksessä. Täältä on lähimaastoa hallittu kymmenien kilometrien säteellä jo 900 luvulta eaa. Loistoonsa linna pääsi pari tuhatta vuotta myöhemmin. Toimipa Devin Roomalaisten sillanpääasemanakin tällä maailmankolkalla. Miettikääpä aikaskaalaa, Nokiankin menestyksen tae, nykyisen teknologian perusta, transistori täytti 60-vuotta. Mitä on tekoäly 3 000 vuoden päästä, kun sen ennustetaan ylittävän ihmisaivojen monimutkaisuuden alle 30 vuodessa? Noh.. asiaan.



Linnasta on jäljellä jyhkeät rauniot, joita on entistetty pieteetillä. Tuho on kohdannut monta kertaa, mutta perusteellisimman teki Napoleon ja maailmansodat. Millaisia ajatuksia aiheuttaa 5 000-luvun tekoälyille nähdä Eniacin jäänteet ja ferromagneettinen muisti... oh, taas ajatus harhailee. Kannattaa siis matkustaa 20 minuuttia lähiöbussilla tämän takia. Linnan juurella on ihan tasokkaan näköinen hotellikin.

Täyttyi tämä kaupunkikin, perjantai-iltana vanha keskusta ihan tukkeessa, hyvä että terassilta paikka löytyy. Sisällä olisi tilaa, mutta 26 astetta ei innosta. Mutta missä viipyy tämän illan ukkossade?

Ajatusten harhailu jatkuu hektisessä Bratislavan yössä. Miltä näyttää maailma 3 000 vuoden päästä? Ihmissuvun ainoat jäänteet ovat tekoälyjen hämärimmissä muistimedioiden sopukoissa. Eliölaji, joka tuhoaa tuhansia muita eliölajeja (mukaan lukien omiaan) sukupolvensa aikana, ehkä ansaitsee tämän. Mitä on saatu aikaan tuhon lisäksi? Maailmanlaajuinen ekokatastrofi, joka onneksi poistaa maapallolta myös aiheuttajansa. Läjä kivirauniota, jotka eivät kestä vuoteen 10 000. Mahdollisesti uusi älykäs, tietoinen elämänmuoto... Ne, jotka uskovat jumaliin, voivat nostaa itsensä jalustalle. Ihmiskunta onkin luoja ja jumaluus, siinä kai lupa tälle toiminnalle. Toivottavasti nämä syntyneet tekoälyt ovat niin fiksuja, että antavat pitkät moiselle tulkinnalle.

"Tyhmyytta vastaan itse Jumalatkin taistelevat turhaan.", Isac Asimov.

Taas kohdataan, Tonava!

Bratislava kuuluu itäisen Euroopan hienoihin pääkaupunkeihin. Jokea ei ole otettu yhtä hyvin haltuun kuin Budapestissä ja linna jää hiukan etäiseksi, päinvastoin kuin Prahassa. Muuten vanha kaupunki on nätti ja tarjoaa jokaiselle jotakin, baarejakin. Luulin, että majoituksen löytäminen olisi näiden naapurikaupungin potkupallokilpailujen takia ollut ongelma, mutta edullinen hotelli löytyi vanhan kaupungin ytimestä ensiyrittämällä. Jäin kahdeksi päiväksi; tuntuu siltä. Huomenna ehkä Devinin linnaa katsomaan.



Taisi eilinen rehkiminen vielä tuntua, sillä koko päivänä ei oikein saanut otetta ajamiseen. Pienen mäenkin olivat saaneet matkalle, Vähä-Tatra tuli ylitettyä surkean 330 metrin korkeudessa, sata metriä korkeammalla kuin muu maasto kuitenkin. Trnava oli ihan kelpo kaupunki, laaja vanha kävelykeskusta niukilla neukkujäämillä. Selicasta ei ole paljoa sanottavaa. Bratislavan sisäänajo ilman tarkkaa kaupunkikarttaa oli painajaista. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi sinnitellä suurimmalla sisäänajotiellä, Suomessa tämä olisi ollut moottoritie... taisi jossain pyöräilykieltokin vilahtaa, mutta minkäs voit. Kaikki opasteet ovat tien varressa eikää pikkukatuja ole näköpiirissä. Keskustassa olen aivan lopussa kaikesta keskittymisestä.



Oluesta ei ole taas aikaan muistanut puhua. Ei ole paljoa puhuttavaa. Näissä vanhoissa olutkulttuurimaissa, joissa olutta saa kun sitä tilaa, ei merkeillä hienostella. Tarjolla olevan laadun näkee markiisista tai valomainoksesta. Tsekissä se on Urquell, Gambrinus, Budvar ja harvemmin Kozel, Brnossa tietenkin Starobrno tai -pramen. Mihinkään muuhun merkkiin en Tsekissä törmännyt, sorry Krumlovin Eggenberg unohtui. Kaikki Budvaria lukuunottamatta monikansallisten hyperpanimoyhtiöiden omistusta.

Slovakian puolelle tultaessa nousi heti esiin hyvä ja rapea lager, Corgon, jonkin Heinekenin omistaman paikallisen panimon tuote. Tätä mainostetaan jopa palloilulähetysten väliajalla. Ykkösmerkit ovat kuitenkin Topvar ja Zlatý Bažant (joku mega tuon Topvarinkin omistaa?), sekä Kozel ja Urquell. Jossain saa nykyään Topvarin tekemää Šarišta on voittanut historiansa aikana mitaleitakin. Bratislavan kaikki markiisit ja olutvarjot on ostanut Coca-Cola, ei yhtään olutmerkkiä näkyvissä.

Senica-Trnave-Selica-Bratislava (Hotel Old City, 155 m, 48.1438,
17.1070)
101,1/798 km - 17 km/h - 5:39/8:05
375 m up - 418 m dn - 329 m max

Uusi helteinen maapiste Slovakiasta

Restaurace Pod Radnicín terassilla, Mikulovin keskusaukiolla on 34 astetta varjossa. Hieno päivä, pyörä kulkee, maaston vaihdos piristää; ollaan alangolla. Letkeän lempeät kumpareen melkein rullaa ylös. Ainoa hidaste oli parin sentin rautalangan seivästämä takakumi, onneksi on varakumi matkassa joten aikaa ei tuhraannu liikaa. Ei ole Vittorian pistosuojaus täydellinen, mutta lanka menikin läpi hiukan sivusta, siinä suojaus ei voi olla niin paksu. On vaikeaa löytää huoltoasema, jonka kompressori saa aikaan viisi baria painetta, vasta viides tärppäsi. Siihen asti ajeltiin gummi löysänä, pikkuisella pumpullani kyllä olisi saanut paineen aikaiseksi, mutta pumputtaminen alkaa nopeasti tympiä kuumalla tien pientareella. Hyvä etten ottanut Gatorskinejä, niihin olisi pitänyt saada kahdeksan baria.



Tämän päivän suunnitelma ei ollut kovin selvä, muttä päätin ajaa niin pitkälle kuin jaksan ja majoittua puskaan jollei muuta tule vastaan. Hyvä ajofiilis vain parani viilenevän illan mittaan ja saavutin lopulta Slovakian Senican illansuussa. Ruma teollisuuskaupunki, mutta halpa pensiooni karussa betonikolossissa löytyi (koko apartement 480 SLK). Yllättäen päivän 130 km ei tuntunut mitenkään pahalta, keskipäivän uupumusta lukuunottamatta. Nestehuolto jäi liian vähiin vaikka vettä menikin varmaan neljä litraa plus oluet päivän aikana. Hyvä tietää, että voi tarttua tämmöisiin etappeihin hyvissä olosuhteissa.

[Muok: Enpä muistanut alunperin mainita tätä matkalla ollutta maailmaperintökohdetta. Lednice-Valtice on Euroopan suurin keinotekoinen ympäristökohde, joka koostuu yli 200 neliökilometristä entisten Lichtensteinin hallitsijoiden 1700-luvulta lähtien rakentamaa kokonaisuutta. Lednicen ja Valticen välisen seitsemän kilometrin lehmuskujan ympäristössä on linnoja, lampia ja erilaisia muistomerkkejä.]

Brno-Mikulov-Valtice-Lednice-Břeclav-Senica (Penzion Roos, 200 m,
48.6815, 17.3656)
130,8/696 km - 19 km/h - 6:47/10:10 h
405 m up - 353 m dn - 270 m max

Madonreikä avaruus-aika -jatkumossa

Alkoi kypsyttää ajatus Český Krumlovista pois polkemisesta. Syynä ensimmäisen kuuden kilometrin matkalla olevat kolme liki satametristä mäkea, jyrkin 12%. Tiedän, tulin namä toiseen suuntaa, ihan yhtä paskamaisia niinkin päin. Kypsyi siis idea ja jaunttasin itseni avaruus-aikajatkumossa kaksi päivää eteenpäin. Olen siis Brnossa. Juu, ei tänne pitänyt tulla alkuunkaan, mutta kun se madonreikä nimeltä juna ei oikein muualle mennyt. Huonosti tännekin, lakko tai muu, mutta jossain kypsällä junaseisakkeella vietti useampi kymmenen matkustajaa noin kaksi tuntia toista Brnon junaa odotellessa.

Tulipa testattua juna-pyörä -yhdistelmä Tsekissä. Loistavasti toimii. Liki kaikki junat ottavat fillarit mukaan. Pienemmissä on laajennettu eteinen, jonne menee pari veloa. Český Krumlovista Budějoviceen menneessä "kiskobussissa" oli toisesta vaunusta puolet varattu polkupyörille, tosin matka vaihtui bussiin hiukan ennen Budějoviceä, mutta silloinkin oli fillareille varattu oma pakettiauto. Lisähinta yksi euro. Pikajunassa ei mennyt mitään, mutta en kyllä lippua kysellytkään. Erillisessä matkatavaravaunussa matkusti arviolta 30 muutakin pyörää.

Ainakin täällä Etelä-Tsekissä polkupyörä on todella hyvin huomioonotettu kulkuväline. Pyöriä saa vuokrata melkein mistä vaan, monissa pensiooneissa ja hosteleissa on mittava valikoima vuokrapelejä. Kypärää käytetään paljon; muistelen tosin, että Tsekissä olisi jonkin tasoinen kypäräpakko, olisiko ollut vain lapsille tms... Liikenne on kaikkialla vilkasta, mutta autoilijat ottavat fillaristin huomioon, enkä ole kokenut vilkkaitakaan väyliä uhkaaviksi. Tosin isot alamäet olemattomilla pientareilla hiukan hirvittävät... Mutta 60+ lasiin, ei ne autotkaan paljon lujempaa uskalla. Suomessa kuolee todennäköisemmin auton yliajamana, eihän siitä edes rangaista.

Český Krumlov-České Budějovice-Veselí nad Lužnicí-Brno (Hotel Omega,
210 m, 49.1880, 16.5988)