Tylsää, tylsää pusztaa...

Ei oikein kulkenut pyörä. Pitäisiköhän näitä reippaasti yli sadat kilometrin päiviä vuorotella helpompien kanssa, tuntuu aina toinen pitkä päiva olevan tervaa. Päivä alkoi hyvissä ajoin, ensimmäistä kertaa reilusti ennen yhdeksää tiellä, vaikka ällistyttävän varhain herään joka aamu. Tätä se reipas elämäntapa teettää.

Olisi eilen pitänyt ajaa vielä 10 kilometriä, toinen yhtä hyvän näköinen leirintäalue olisi ollut Balatonfüredin jälkeen, sitä vain ei ollut merkattu Unkarin leirintäaluenkarttaan. Tihanyn lautalle tulikin siis 20 kilometrin verryttely heti aamuun. Tihanyn niemi näyttää upealta seudulta, kuten olen saanut lukeakin. Jos olisi vain ollut eilen perillä aiemmin olisi ehtinyt tehdä kunnon saitsarin niemellä. Lautalla yli (10 minuuttia, 600 forinttia) ja pusztalle. Hiton tylsää koko päivä, peltoa ja kukkulaa. Ja tuota kukkulaa riittää, ei ihan sunnuntaikruisailua, päivä taas nousi yli 700 metriä.



Matkalla ei oikein ollut mitään nähtävää, joten ensimmäinen kunnon tauko tuli vasta 85 kilometrin kohdalla Kaposvárissa... tämäkin piti olla Dombovár, mutta kun ajoin harhaan. Ei hätää ajattelin, koska molemmat kaupungin ovat yhtä kaukana Pécsistä, eripuolelle isompaa kukkulaa vain. Tarkemmin laskien Kaposvár onkin 70 kilometrin päässä, kun edessä piti oleman 50 kilometrin loppuetappi. Oluen ja salaatin aikana kehkeytyi suunitelma; junalla Pécsiin ja ei kun toimeenpanoon. 1868 forinttia köyhempänä odottelen junaa Dombovárin kautta päämäärään. Ratkaisua auttoi noin 10 kilometriä ennen Kaposváaria alkanut ukkoskuuroilu ja henkinen este 160 kilometrin päiväetappiin... olisihan siitä ehkä selvitty, mutta olisi myös ollut niin myöhä ettei koko kaupunkiin tulossa olisi ollut paljoa mieltä.

Näin siis taas hiukan fuskattiin, mutta nyt olen Pécsissä, majoittuneena edulliseen hotelliin (kiitos Lonely Planetin, jotain iloa tästäkin 750 grammasta). Kaupunki on upea (olenko jo sanonut näin jossain vauheessa matkaa?) ja illallisen aikana heräsi ajatus jatkaa hotellivarausta toisella päivällä... mutta tästä hetken kuluttua lisää.

Balatonfüred-Tihany-Kaposvár-Dombovár-Pécs (Hotel Főnix, 183 m, 46.0777, 18.2284)
90,6/1101 km - 17 km/h -

Yöuinnilla Balatonissa

Pitkä ajopäivä päättyi Balatonfüredin liepelle leirintäalueelle. Majoittuminen hiukan halpeni, vaikka Hifi-kämppärillä ollaankin; 1800 forinttia. Kaikki palvelut ovensuussa; portinpielessä puolen tusinaa ravintolaa ja kauppaa, lävistyksiäkin tietysti saa. Ruokalistat saksaksi ja tanskaksi?!

Olipa pitkä päivä, pienen Balaton-saitsarin kanssa 125 kilometriä. Menikin ensimmäinen tonni rikki ja juhlistan sitä illalla ottamalla toisenkin oluen. Tähän asti ei ole oikein noita kilometrejä kertynyt, syynä varmaan valtaisa nähtävyys- ja kulttuurikaupunkisuma. Kartalta helpon näköinen päivä olikin toistaiseksi vaativin. Puolessa välissä matkaa tuli vastaan mäki, noh sitä sitten riittikin peltojen ja kukkuloiden välissä 400 metriä ylöspäin, vajaa 10 kilometrin matkalla. Huijaus, en saanut alamäkeä! Noustiin vain ylängölle, joka jatkuikin Balatonille asti. Yhdessä upean Unescon maailmanperintökohteen, Pannonhalman luostarin (yli 100 metrisellä kukkulalla) kanssa nousuennätys on nyt 890 m.

Ylängöltä Balatonille laskeutuminen on hieno tapa tulla Euroopan suurimmalle järvelle (Skandinavian ulkopuolella sanoo Lonely Planet).



[Muok: Baarista tullessa piti ehdottomasti päästä yöuinnille, mikä upea tähtitaivas avautuu Balatonin päälle. Näin upeaa linnunrataa en muista nähneeni kuin satunnaisesti jossain talvisessa Suomen korvessa...]

Győr-Zirc-Veszprém-Balatonfüred (Balaton Europa Camping, 115 m, 46.9757, 17.9589)
124,1/1010 km - 17 km/h - 7:03/9+ h
885 m up - 868 m dn - 474 m max

Sukulaiskielen maassa

Eipä Győrissä ollutkaan kunnon kämppäriä järkevällä etäisyydellä, joten info sai taas löytää edullisen majoituksen. Vallan näyttäva pension ulkoisesti, muttei kovin kallis (alle 9 000 forinttia). Niin ja siis olut maksaa sen 250, paitsi tämä Guinness, jota juuri särvin John Bull Pubissa, maksaa 900. Piti saada jotain vaaleasta lagerista eroavaa. On täällä belgialaisolutravintolakin, mutta minulla on epäilykseni. [Muok: Ihan hyvä itse asiassa.]

Kaunis "pieni" kaupunki, alkaa tulla jo ähky näistä karkkikeskustoista. Rakennettu kolmen joen risteykseen, mitä se pormestari sanoikaan; Mosoni-Tonava, Rába ja Rábca. Kävelykatua ja kauppaa riittää. Näin lauantain alkuillasta hiukan hiljaista, mutta kyllä tämä tuntuu piristyvän.



Ylihelppo etappi Tonavan rantaa ja sitten tuon Mosoni-Tonavan ja Tonavan välistä vehreää aluetta pikkukylien läpi Unkarin puolella. Ihan tasaista, upeat pyörätiet etenkin Slovakian puolella ja kyllä ne lopulta Unkaristakin löytyivät. Kuten vauhdista näkyy, fillari kulki. Jostain syystä alkaa taas vasen ranne kiukutella. Luulin uuden pyörän paremman geometrian jo vaivan parantaneen, mutta kahden viikon jatkuva altistus on näköjään liikaa. Pitänee taas hankkia Ergonin kahvat, niillä tuo kipeytyminen viimeksi lähti.

Mitä muuten tulee Unkarin ja Suomen kielisukulaisuuteen, oli aika jännä kuulostella pikkukylän terassilla vanhojen äijien hölinää. Saundi on ihan itäsuomalainen, ei siitä mitään ymmärrä, mutta samalta kuulostavia sanoja ja fiilistä kyllä on. Aikoinaan poikasena useana kesänä Budapestissä en tämmöista vastaavuutta huomannut. Vastaavaa kun kuulee puhetta oven takaa, eikä ihan saa selvää, voisi luulla puhuttavan Suomea.

Bratislava-Győr (Révész Hotel, 115 m, 47.6969, 17.6296)
88,4/882 km - 20 km/h - 4:19/5:35 h
35 m up - 50 m dn - 148 m max

Transistori 60-vuotta!

Devinin linna kuuluu Unescon maailmanperintölistalle. Ei ihme; linnan jäänteet sijaitsevat strategisella paikalla Tonavan ja Morava-joen risteyksessä. Täältä on lähimaastoa hallittu kymmenien kilometrien säteellä jo 900 luvulta eaa. Loistoonsa linna pääsi pari tuhatta vuotta myöhemmin. Toimipa Devin Roomalaisten sillanpääasemanakin tällä maailmankolkalla. Miettikääpä aikaskaalaa, Nokiankin menestyksen tae, nykyisen teknologian perusta, transistori täytti 60-vuotta. Mitä on tekoäly 3 000 vuoden päästä, kun sen ennustetaan ylittävän ihmisaivojen monimutkaisuuden alle 30 vuodessa? Noh.. asiaan.



Linnasta on jäljellä jyhkeät rauniot, joita on entistetty pieteetillä. Tuho on kohdannut monta kertaa, mutta perusteellisimman teki Napoleon ja maailmansodat. Millaisia ajatuksia aiheuttaa 5 000-luvun tekoälyille nähdä Eniacin jäänteet ja ferromagneettinen muisti... oh, taas ajatus harhailee. Kannattaa siis matkustaa 20 minuuttia lähiöbussilla tämän takia. Linnan juurella on ihan tasokkaan näköinen hotellikin.

Täyttyi tämä kaupunkikin, perjantai-iltana vanha keskusta ihan tukkeessa, hyvä että terassilta paikka löytyy. Sisällä olisi tilaa, mutta 26 astetta ei innosta. Mutta missä viipyy tämän illan ukkossade?

Ajatusten harhailu jatkuu hektisessä Bratislavan yössä. Miltä näyttää maailma 3 000 vuoden päästä? Ihmissuvun ainoat jäänteet ovat tekoälyjen hämärimmissä muistimedioiden sopukoissa. Eliölaji, joka tuhoaa tuhansia muita eliölajeja (mukaan lukien omiaan) sukupolvensa aikana, ehkä ansaitsee tämän. Mitä on saatu aikaan tuhon lisäksi? Maailmanlaajuinen ekokatastrofi, joka onneksi poistaa maapallolta myös aiheuttajansa. Läjä kivirauniota, jotka eivät kestä vuoteen 10 000. Mahdollisesti uusi älykäs, tietoinen elämänmuoto... Ne, jotka uskovat jumaliin, voivat nostaa itsensä jalustalle. Ihmiskunta onkin luoja ja jumaluus, siinä kai lupa tälle toiminnalle. Toivottavasti nämä syntyneet tekoälyt ovat niin fiksuja, että antavat pitkät moiselle tulkinnalle.

"Tyhmyytta vastaan itse Jumalatkin taistelevat turhaan.", Isac Asimov.

Taas kohdataan, Tonava!

Bratislava kuuluu itäisen Euroopan hienoihin pääkaupunkeihin. Jokea ei ole otettu yhtä hyvin haltuun kuin Budapestissä ja linna jää hiukan etäiseksi, päinvastoin kuin Prahassa. Muuten vanha kaupunki on nätti ja tarjoaa jokaiselle jotakin, baarejakin. Luulin, että majoituksen löytäminen olisi näiden naapurikaupungin potkupallokilpailujen takia ollut ongelma, mutta edullinen hotelli löytyi vanhan kaupungin ytimestä ensiyrittämällä. Jäin kahdeksi päiväksi; tuntuu siltä. Huomenna ehkä Devinin linnaa katsomaan.



Taisi eilinen rehkiminen vielä tuntua, sillä koko päivänä ei oikein saanut otetta ajamiseen. Pienen mäenkin olivat saaneet matkalle, Vähä-Tatra tuli ylitettyä surkean 330 metrin korkeudessa, sata metriä korkeammalla kuin muu maasto kuitenkin. Trnava oli ihan kelpo kaupunki, laaja vanha kävelykeskusta niukilla neukkujäämillä. Selicasta ei ole paljoa sanottavaa. Bratislavan sisäänajo ilman tarkkaa kaupunkikarttaa oli painajaista. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi sinnitellä suurimmalla sisäänajotiellä, Suomessa tämä olisi ollut moottoritie... taisi jossain pyöräilykieltokin vilahtaa, mutta minkäs voit. Kaikki opasteet ovat tien varressa eikää pikkukatuja ole näköpiirissä. Keskustassa olen aivan lopussa kaikesta keskittymisestä.



Oluesta ei ole taas aikaan muistanut puhua. Ei ole paljoa puhuttavaa. Näissä vanhoissa olutkulttuurimaissa, joissa olutta saa kun sitä tilaa, ei merkeillä hienostella. Tarjolla olevan laadun näkee markiisista tai valomainoksesta. Tsekissä se on Urquell, Gambrinus, Budvar ja harvemmin Kozel, Brnossa tietenkin Starobrno tai -pramen. Mihinkään muuhun merkkiin en Tsekissä törmännyt, sorry Krumlovin Eggenberg unohtui. Kaikki Budvaria lukuunottamatta monikansallisten hyperpanimoyhtiöiden omistusta.

Slovakian puolelle tultaessa nousi heti esiin hyvä ja rapea lager, Corgon, jonkin Heinekenin omistaman paikallisen panimon tuote. Tätä mainostetaan jopa palloilulähetysten väliajalla. Ykkösmerkit ovat kuitenkin Topvar ja Zlatý Bažant (joku mega tuon Topvarinkin omistaa?), sekä Kozel ja Urquell. Jossain saa nykyään Topvarin tekemää Šarišta on voittanut historiansa aikana mitaleitakin. Bratislavan kaikki markiisit ja olutvarjot on ostanut Coca-Cola, ei yhtään olutmerkkiä näkyvissä.

Senica-Trnave-Selica-Bratislava (Hotel Old City, 155 m, 48.1438,
17.1070)
101,1/798 km - 17 km/h - 5:39/8:05
375 m up - 418 m dn - 329 m max

Uusi helteinen maapiste Slovakiasta

Restaurace Pod Radnicín terassilla, Mikulovin keskusaukiolla on 34 astetta varjossa. Hieno päivä, pyörä kulkee, maaston vaihdos piristää; ollaan alangolla. Letkeän lempeät kumpareen melkein rullaa ylös. Ainoa hidaste oli parin sentin rautalangan seivästämä takakumi, onneksi on varakumi matkassa joten aikaa ei tuhraannu liikaa. Ei ole Vittorian pistosuojaus täydellinen, mutta lanka menikin läpi hiukan sivusta, siinä suojaus ei voi olla niin paksu. On vaikeaa löytää huoltoasema, jonka kompressori saa aikaan viisi baria painetta, vasta viides tärppäsi. Siihen asti ajeltiin gummi löysänä, pikkuisella pumpullani kyllä olisi saanut paineen aikaiseksi, mutta pumputtaminen alkaa nopeasti tympiä kuumalla tien pientareella. Hyvä etten ottanut Gatorskinejä, niihin olisi pitänyt saada kahdeksan baria.



Tämän päivän suunnitelma ei ollut kovin selvä, muttä päätin ajaa niin pitkälle kuin jaksan ja majoittua puskaan jollei muuta tule vastaan. Hyvä ajofiilis vain parani viilenevän illan mittaan ja saavutin lopulta Slovakian Senican illansuussa. Ruma teollisuuskaupunki, mutta halpa pensiooni karussa betonikolossissa löytyi (koko apartement 480 SLK). Yllättäen päivän 130 km ei tuntunut mitenkään pahalta, keskipäivän uupumusta lukuunottamatta. Nestehuolto jäi liian vähiin vaikka vettä menikin varmaan neljä litraa plus oluet päivän aikana. Hyvä tietää, että voi tarttua tämmöisiin etappeihin hyvissä olosuhteissa.

[Muok: Enpä muistanut alunperin mainita tätä matkalla ollutta maailmaperintökohdetta. Lednice-Valtice on Euroopan suurin keinotekoinen ympäristökohde, joka koostuu yli 200 neliökilometristä entisten Lichtensteinin hallitsijoiden 1700-luvulta lähtien rakentamaa kokonaisuutta. Lednicen ja Valticen välisen seitsemän kilometrin lehmuskujan ympäristössä on linnoja, lampia ja erilaisia muistomerkkejä.]

Brno-Mikulov-Valtice-Lednice-Břeclav-Senica (Penzion Roos, 200 m,
48.6815, 17.3656)
130,8/696 km - 19 km/h - 6:47/10:10 h
405 m up - 353 m dn - 270 m max

Madonreikä avaruus-aika -jatkumossa

Alkoi kypsyttää ajatus Český Krumlovista pois polkemisesta. Syynä ensimmäisen kuuden kilometrin matkalla olevat kolme liki satametristä mäkea, jyrkin 12%. Tiedän, tulin namä toiseen suuntaa, ihan yhtä paskamaisia niinkin päin. Kypsyi siis idea ja jaunttasin itseni avaruus-aikajatkumossa kaksi päivää eteenpäin. Olen siis Brnossa. Juu, ei tänne pitänyt tulla alkuunkaan, mutta kun se madonreikä nimeltä juna ei oikein muualle mennyt. Huonosti tännekin, lakko tai muu, mutta jossain kypsällä junaseisakkeella vietti useampi kymmenen matkustajaa noin kaksi tuntia toista Brnon junaa odotellessa.

Tulipa testattua juna-pyörä -yhdistelmä Tsekissä. Loistavasti toimii. Liki kaikki junat ottavat fillarit mukaan. Pienemmissä on laajennettu eteinen, jonne menee pari veloa. Český Krumlovista Budějoviceen menneessä "kiskobussissa" oli toisesta vaunusta puolet varattu polkupyörille, tosin matka vaihtui bussiin hiukan ennen Budějoviceä, mutta silloinkin oli fillareille varattu oma pakettiauto. Lisähinta yksi euro. Pikajunassa ei mennyt mitään, mutta en kyllä lippua kysellytkään. Erillisessä matkatavaravaunussa matkusti arviolta 30 muutakin pyörää.

Ainakin täällä Etelä-Tsekissä polkupyörä on todella hyvin huomioonotettu kulkuväline. Pyöriä saa vuokrata melkein mistä vaan, monissa pensiooneissa ja hosteleissa on mittava valikoima vuokrapelejä. Kypärää käytetään paljon; muistelen tosin, että Tsekissä olisi jonkin tasoinen kypäräpakko, olisiko ollut vain lapsille tms... Liikenne on kaikkialla vilkasta, mutta autoilijat ottavat fillaristin huomioon, enkä ole kokenut vilkkaitakaan väyliä uhkaaviksi. Tosin isot alamäet olemattomilla pientareilla hiukan hirvittävät... Mutta 60+ lasiin, ei ne autotkaan paljon lujempaa uskalla. Suomessa kuolee todennäköisemmin auton yliajamana, eihän siitä edes rangaista.

Český Krumlov-České Budějovice-Veselí nad Lužnicí-Brno (Hotel Omega,
210 m, 49.1880, 16.5988)

Zen ja polkupyörämatkailun taito

Miten pääsee siihen kaikesta arkisesta irtautuneeseen ja tasapainoiseen pyörämatkailun mielentilaan; kutsun sitä pyörämatkailun zeniksi? Siihen ei pääse koskaan ryhmässä, silloin tuttu kieli, tutut ihmiset ja näiden luoma turvallinen ympäristö ei irroita arjen ajattelukaavoista. Kaksin matkatessa irtautuminen voisi ehkä olla mahdollista, jos halu irtautumiseen, aivokemiat ja arvostukset ovat oikeat.

Siirtymää hidastaa urbaani kaupunkimainen ympäristö; sivistys. Tällä matkalla siirtymään on mennyt viikko, uskon syynä olevan juuri historiallisten kaupunkien sarja, jotka olen reitille valinnut. Olisi pitänyt poiketa reitiltä ja antaa zenille mahdollisuus. On vaikea päästä eroon kaupunkilaisen ajatustavasta; aikatauluista, kellosta ja kalenterista keskellä hyvin toimivia Eurooppalaisia kaupunkeja. Eroon huolesta huomisesta. Edellinen pohdinta saattaa tosin kuvata enemmän minua ja ajattelutapojani kuin mitään sen syvällisempää. Sehän tässä tosin on tarkoituskin, merkki oikeasta pyörämatkailumielentilasta on tämänkaltainen asiaton ajattelu, jota eivät päivittäiset rutiinit ja murheet hautaa alleen.

Hyvä esimerkki vielä kehittymättömästa pyörämatkailun zenistä oli huolestumiseni puolan katkeamisesta Chamissa, huolestuin heti aikataulun takia. Mitä merkitystä on puolella päivällä kuukauden pituisella matkalla!



Tai sitten kaiken tämän euforian syynä on vain Český Krumlov. Tulkaa käymää; en usko että tälle matkalleni osuu toista paikkaa, joka kuuluu listalle "nähtävä ennen kuin kuolen". Jäin sitten tänne yöksi, ei pitänyt.

 

Česke Budejovice-Český Krumlov (Hostel 99, 480 m, 48.8147, 14.3166)
31,4/563 km - 11 km/h - 2:37/3:00 h
424 m up - 323 m dn - 539 m max

Budweiserin kotikaupungissa

Sen saa mitä tilaa, lämpöä alkaa olla ihan omiksi tarpeiksi. Koko päivän kirkkaalta taivaalta fotoneita. Lämpöä ainakin 30 astetta, fillarin mittarissa parhaimmillaan tien päällä 43... tosin auringossa, mutta sielläpä se kuljettajakin. Ajattelin alkuun kokeilla Písekin matkaulukartoissa mainittua reittiä, jopas olikin reitti... ihan yleveto maastopyörälle, mutta kuorma päällä retkifillarilla "hiukan" vaativa. Suosittelen fillarilomakohteeksi Písekiä, on paljon valmiita reittejä ja kukkulaa kaupungin liepeillä on riittämiin.



Mäkiä tuntuu edelleen riittävän ja olen kaikesta lämmöstä ja mäistä hiukan poikki päästyäni muutaman välikaljan kautta Ceske Budejoviceen. Penziooni taas alle ja pohtimaan josko ehtisi käydä junalla Cesky Krumlovissa... ei oikein aikautaulut mätsänneet, joten huomenna sitten polkien.

Pieni päivälepo ja kaupungille ruokaa etsimään kunhan hiukan viilenee. Hulppea kaupunki muuten. Euroopan suurin keskusaukio väittävät ja porvaristaloja riittää suuressa keskiaikaisessa keskustassa.

Písek-Týn nad Vltavou-Hluboká nad Vltavou-Ceske Budejovice (Penzion Jack Bar, 385 m, 48.9760, 14.4720)
67,5/525 km - 16 km/h - 4:04/6:15 h
552 m up - 525 m dn - 515 m max

Mäen nyppylä, kivisilta ja kuiva kala

Hyvä päivä ajaa, lämpöä yli 25, nyt tarkenee. Ajelen Usava-joen rantatietä kohti Písekiä kun hukkaan joen. Ei hätää manuaalinen gps kalkyloi oitis uuden ja lyhemmän reitin. Seuraavan kymmenen kilometrin matkalla salakavala ketkumäki nostaa minut 680 metriin Chynin kylän kohdalla. Eikä missään edes näy mäkeä - pellonlaitaa ja hiukan metsikköä... Kyllähän mäen nyt pitäisi näkyä, eika vain tuntua reisissä (itse asiassa se kyllä tuntuu jossain takapuolen alueen isoissa lihaksissa vaikkette likaisia ykstyiskohtia haluaisikaan kuulla). Tässä muuten nousin korkeammalle kuin viimevuoden Tatran ylityksessä. Sama meno jatkuu loppupäivän ja saldona 700 nousumetriä... ja jossain hiton peltomaisemassa. Pieni lohtu on viimeiset kahdeksan kilometriä Písekiin, pelkästään alamäkeä. Ison tien leveällä pientareella uskaltaa rullata, mittari rekisteröi 64 km/h.

Pohdin juhannuksen viettoa leirintäaluella Písekin takana, mutta upea 1300-luvun kaupunki vei pidemmän korren. Tämän vuoden spontaani teema alkaa olla kivisillat. Regensburgissa oli Saksan vanhin, täällä Tsekin, siis vanhempi kuin Prahan Kaarlen silta. 2000-luvun alun tulva vei sillasta kaiken irtaimen kaiteita myöden, vesi nousi kaksi metriä siltaa korkeammalle. Vaikka hieno kaupunki onkin, älkää tulko (Tsekkiin, Keski-Eurooppaan?) kesäkuussa, palvelut ovat talviterässä. Ihan kivoja ravintoloita, mutta kiinni jne.



Ja sitten kaloihin; ikävä kyllä äskeinen kuiva kuha ei ansaitsisi tulla mainituksi. Perus-hostinecin listalla oli kuitenkin ainakin puoli tusinaa kalalajia, miksei Suomessa? Ja siellä jo joku viimevuoden blogia seurannut hihittelee; "jätkä vetää taas himona kalaa, miten kävikään Liettuassa!". Hah itsellenne, olen nyt varautunut!

Hyvää Jussia! Huomenna seuraavaan kuuluun olutkaupunkiin, amerikansaksaksi Budweiseriin, mutta paikallisella murteella Budejoviceen.

Plžen-Chyni-Blatná-Písek (Penzion Atlantic, 380 m, 49.3091, 14.1572)
90,7/457 km - 18 km/h - 4:48/5:45
697 mup - 649 m dn - 682 m max

Ja kuka olikaan herra J. Groll?

Päivä alkaa upealla auringonpaisteella, mutta puolenpäivän aikaan alkaa pilvistyä, pelkään jo sadetta. Että tekee eetvarttia aloittaa päivä kylmillä jaloilla sadan nousumetrin mäellä. Näìtä tulee kyllä päivän mittaan lisää. Kaikki reitin kylät tuntuvat olevan laaksossa, sata alas, sata ylös. En valita, joko menopeli tai kunto on tänä vuonna kohdallaan koska mäet ovat oikeastaan piristäviä (kunhan puuskutukselta selviää). Näyttipä tulleen henkilökohtainen nopeusennätys, ajotietokone raportoi päivän maksimiksi 60 km/h.

Horšovský Týn on kaunis pikkukaupunki, mutta läpikulkuliikenteen pilaama. Matka eteni yli 40 kilometriä Dobřany'n koska en keksinyt mitään syytä pysähtyä aiemmin. Kaupungin keskusaukion panimoravintola, Modrá Hvězda panee ainakin kuutta olutta, pyöräilijän juoma, desitka, on mainiota 10 platoista pilsiä. Olutta särpiessäni terassin eteen parkkeeraa kolme US Army jeeppiä täydessa taisteluvarustuksessa, konekiväärit mukaanlukien. Oluelle ja syömään laskeutuva tsekkimiehistö on pukeutunut pieteetillä asepukuihin. Jokin harrastajakerho?

Pikkupyrähdys Plženiin, taas pesiooni infosta ja majoittumaan. Nyt enemmänkin hotelli respoineen päivineen, mutta vain vajaaseen 30 € hintaan. Ehdin juuri päivän viimeiselle Panimon kiertokäynille, ei kauhean ihmeellinen, kalliskin, mutta kyllä se suodattamaton olut on aivan upeaa. (Jos mieleen tulee kysymys, "ai mikä panimo", katsoo Googlesta.)



Kaupunki on Tsekin neljänneksi suurin, joten menoa riittää. Kaupungin vanhin pubi, U Salzmannů on turistirysä, tyhjä sellainen, huonolla palvelulla, mutta mahalaukkukeitto ja kokonaisena paistettu purotaimen olivat oivallisia. Kala maksoi melkein viisi euroa ja keitto puolitoista... Miksi ihmiset elävät Suomen kaltaisissa paikoissan?



Domažlice-Horšovský Týn-Staňkov-Merklin-Dnešice-Dobřany-Plžen
(Pension Akacia, 315 m, 49.7413, 13.3792)
67,9/367 km - 17 km/h - 3:48/6:00
491 m up - 594 m dn - 542 m max


Herrojen kanssa pellon laitaa...

Aamu alkaa upeasti, aurinko paistaa ja mittari näyttää 25 ja ehkä yli; jopa nousee lämpö täällä nopeasti. Päätin käyttää luppopäivää patikoimalla Cham-Münsteriin, kylä Chamin ulkopuolella noin 4 km päässä. Siellä olikin kirkkoa vastapäätä kaipaamani panimo ja kylän äijät jo oluella, minäkin sain. Hinterederin vehnä maistui helteisellä panimon nurkalla.

Pyörä huollosta (15€) ja matkaan. Ajaminen maistuu, vaikka lämmin sää ilmeisesti nosti tuulta. Fruh im Waldissa on kaikki kiinni, kuka enää hämmästyy, keskipäivän siesta tällä kertaa. Jätän siis aivan upean ja mäkisen kaupungin ja jatkan matkaa. Rajaa kohti ja sen jälkeen tie nousee ziljoonien kasinoiden ohi tasaisesti yli 500 metriin, loiva nousu ei kauheasti hetkauta. Tämmöiset vajaan 200 metrin nousut muutaman kilometrin matkalla eivät juuri nykyisellä kalustolla ja kunnolla (ei vielä kovin hyvä) rassaa; lisää!

Lopulta oikeasti ulkomailla, Saksa ei jotenkin saa vielä oikeaa fiilistä päälle. Liian tuttu kansa, ja kehnolla kielelitaidollanikin pärjää. Jäin Domažliceen kun keskusta oli niin eläväisen ja sympaattisen näköinen. Muutama sata metriä reunustettu sekalaisella valikoimalla värikkäitä goottilais-renesanssi-barokki-empire -tyylisiä fasadeja. Helposti hallittava kaupunki hajoaa parin korttelin päässä rähjäisyyteen, mutta yhtä kaikki toimiva ja elävä kaupunki kuolleiden saksalaiskylien jälkeen.



Lyhyestä virsi kaunis; kahden kympin pension viidenkymmenen metrin päästä keskusaukiosta, huone on parempi kuin sadan euron suomalaishotellissa. Tosin näitä pensioneja on lähikaduilla varmaankin tusina. Pelko majoituksen löytymisestä oli turha.

Oluelle siis; kulman baarissa ukkojen kanssa nautittu Gambrinus maksoi 70 eurosenttiä ja fiksun gasthausin ravintolassa olutmakkarat ja karppi noin kympin (€); no myi se skarppi tarjoilija minulle muutaman Urquellin ja slivon. Enhän minä teitä, mahdollisia lukijoita taaskaan pelkkien ilmojen ja ajovointien kerronnalle jätä. Joudutte lukemaan ylistystä Itä-Euroopan maiden ruokakulttuurille ja eritoten kaloille. Älkää luulkokaan että kaikki on vain rasvassa käristettyä perunaa ja sikaa. Ah, sitä karppia... Jumalainen. [Muok: oli muuten koko matkan paras illallinen!]

Hyvää yötä.

Cham-Cham Münster-Fruh im Wald-Domažlice (

Athletic Pension, 450 m, 49.4415, 12.9317)

44,4/299 km - 18 km/h - 2:28/3:05 h
36 m up - 172 m dn - 535 m max


Päivä Regen-joen rannalla

Sateinen aamupäivä kului Regen-joen reunaa seuraten. Upeaa maisemaa yli 500 metriä nousevien kukkuloiden välissä, jospa sateesta tuhruinen päivä olisi tukenut maisemien katselua. Neljäkymmentä kilometriä piti ajaa ensimmäiselle oluelle Walderbachiin. Kaikki muut matkan varren anniskelupisteet tai panimot olivat kiinni; yllätys, yllätys. Rodingissa pitäisi olla 12 kilometrin päässä panimo (koko kortteli remontissa), mutta sitä varten on kiivettävä joku huima nousu... (juu, oli jonkun sadistin suunnittelema pyöräreitti, kilometrikaupalla hiekkatietä joka huipentuu yli 10% ja liki kilometrin pituiseen nousuun, siis hiekkatiellä.). Muuten kyllä pyörä kulkee kumman kevyesti, mäetkään eivät ahdista eikä 15 kilon kuorma pääosin tunnu missään. Jostain syystä edes vastatuulta ei ole vielä siunaantunut.

Lopulta Chamissa, jonne ajoin suoraan Rodingista aprikoiden jatkaako vielä Fruh im Waldiin; pinnarikko antoi vastauksen. Gasthaus Chamista ja fillari pajalle. Hetken rautalangasta vääntämisen (ei oikein saksankielinen fillarinhuoltosanasto taivu) jälkeen sain pyörän huoltoon, mutta olen täällä jumissa huomiseen iltapäivään. Pinnarikot ovat pahimpia, ne vievät näköjään aina puolipäivää ylimääräistä. Oli lisäksi hyvä, että pakkasin mukaan varapinnat ja Shimanon avaimen, jolla aukeaa jarrulevy ja takaratas... en tiedä olisiko huollossa ollut kaikki tarpeet. Samalla meni toivo päästä huomenna Plzeniin, en tiedä minne sitä ehtii, ehkä Domašlizeen, liekö kaupungissa mitään?



Cham taas on hiukan unelias, kohtuukiva kaupunki. Pikkuinen keskusta, itse kaupunki leviää pitkin ympäröiviä kukkuloita. Ollaanhan keskellä Bayerishen Waldia. Gasthaus on mainio ja huone iso kolmen hengen sellainen, vain 25 €. Nyt pitäisi vain löytää kaupungin kaksi oletettua panimoa...

Regensburg-Regenstau-Nittenau-Walderbach-Roding-Cham (Gasthaus Käsbauer, 375 m)
84,7/254 km - 17 km/h - 4:45/6:00 h
352 m up - 312 m dn - 463 m max

Pikapyrähdys Tonavan rantaa

Jäi ihan sunnuntaikruisailuksi tämä päivä. Vain reilu 40 kilometriä kepeätä Tonavan rantareittiä Regensburgiin. Halusin kuitenkin viettää kunnon päivän kaupungissa ja hyvän päätöksen tein, ihan sikahieno kaupunki. Vanha kävelykeskusta on liki Helsingin keskustan kokoinen; putiikkia ja ravintolaa löytyy. Nähtävän puolella on sitten porvaristaloa kadut pullollaan, kirkkoa ja tornia joka nurkassa.

Päivä alkoi yhtä koleassa säässä kuin elenkin, ei sentään satanut. Alle 20 asteessa ajaminen ei oikein minulle sovi, joku 25 olisi optimaalinen, silloin ei enään ajoviima kylmetä. Reitin varrella piti taaskin olla pari panimoa, mutta ei niiden pubit ole auki päiväsaikaan... sesonki ei ole vielä alkanut. Oberndorfin siis ohitin ja päivän ensimmäisen oluen sain vasta Mattingissa, pieni Tonavan rannan biergarten tarjosi Erl-Bräun Bügel-Weissea. Lähes koko matka oli hyvää päällystettyä rantareittiä kunhan ensin löysin Kelheimista pois... sotkeuduin siltoihin.



Regensburgin infosta hotelli alle, kämppärimeininki ei oikein iske näissä säissä, lisäksi pitää pestä pyykkiä. Mitoitin matkavaatteet sen mukaan että pyykille pitää päästä pari kertaa viikossa. Hotelli Karmeliten olikin oikea löytö, alle 40€, vessa ja suihku käytävällä mutta huoneesta löytyy uhkea kylpytakki ja tohvelit?! Muutenkin todella hyvinhoidettu ja siisti paikka ihan keskustassa... ehkä kylpytakin pesu on kuitenkin halvempaa kuin rakentaa tilaviin huoneisiin suihku- ja wc-tilat. Aamiaisenkin sai tilata puolesta tusinasta vaihtoehdosta.

Joen toiselta puolen, 1200-luvun kivisillan kupeesta löytyi ensimmäinen panimon biergarten, Spital-Brauerei valmistaa 4-5 olutta; ainakin Helles ja Weizein ovat kelvollisia. Pullotuslinjan kolina taustalla antaa autenttista tunnelmaa. Keplerin kotitalo ei ollut auki, joten kultturiharrastus jää tässä kaupungissa väliin. Kun saan blogin ajantasalle lähden kaupungin toisen panimon, Weissbierbrauerein pubiin illalliselle. Huomenna sitten kohti Bayerisher Waldia ja Chamia tai jos hyvin kulkee Furth im Waldia. Kirjakaupasta löytämästäni kartasta löytyi ihan uusi näkökulma reitinvalintaan... taidan kokeilla.

Kelheim-Oberndorf-Regensburg (Hotel Karmeliten, 350 m)
42,4/169 km - 18 km/h - 2:18/3:30 h
50 m up - 57 m dn - 365 m max

Reissu korkattu: Freising-Kelheim

Reissu on sitten korkattu. Istuskelen Kelheimissa Schneiderin panimon oluttuvassa illallisella. Raderteller ei ole kermapastaa, Baijerissa fillaristit syövät siansivua ja brattareita kera hapankaalin ja paistinperunoiden. Satsin saattaa alas pari tuopillista oivallista nelisatavuotista vehnäolutta.

Jäin sitten tänne, koska päivä venyi yllättäen yli 90 kilometriin, enkä olisi ennättänyt kunnolla Regensburgiin. Metrejä kertyi seuraamalla alueen pyöräreittejä, jotka muuten on taaskin yllättäen hyvin merkittyjä. Eipä missään muualla liene niin surkeita reittimerkintöjä kuin Suomessa. Itse reitit taas ovat varsin monipuolisia päällysteiltään; rytyyttävistä karjapoluista sileisiin kestopällysteisiin humalaviljelmien välissa. Niin tosiaankin, noin 50 kilometriä päivän matkasta kulki yhden maailman arvostetuimman humala-alueen halki; Hallertau on ehkä Tsekin Saazin jälkeen hienoimpia vanhan koulun humalalajikkeita. Ikäva kyllä Au Hallertaun kylän panimon bierstube oli kiinni puoliltapäivin kun kävin kahvaa nykimässä. Ei ole vielä sesonki Baijerissa, moni muukin palvelu tuntuu olevan talviterässä.



Muutama sana elisestä. Matka alkoi loistavasti saatuani pyörän priimakunnossa ulos koneesta ja matkatavaratkin löysivät perille. Ainoa kommellus oli unohtaa kaikki Saksan kartat kotiin, tämä kun on jonkinmoinen läpikulkuetappi. Löytyihän se Freising kunhan ensin keksin miten lentoasemalta pääsee pois, pyöräilijöitä ei ole otettu kovin hyvin huomioon mitä en kyllä ihmettele, marginaaliahan tässä ollaan.

Kaikki hyvin lopulta. Gasthaus Koppin löytämiseen tosin piti investoida megatavu Google Mapsin reittiohjeisiin. Hyvinhoidettu ja ystävällinen gasthaus. Vielä sydämellisempi tervetulotoivotus Baijerilaisuuteen tuli nurkan takana löytyneestä minipanimosta; Schmankerlin ungespundet oli mainiota kuten omistajien vieraanvaraisuuskin.

Freising olisi ansainnut pidemmänkin vierailun, kaunis keskisuuri kaupunki mutta ihan kuollut ilta kymmenen jälkeen. Aamulla piti jatkaa matkaa synkissä merkeissä; taivaalta ripsii vettä ja ilma on kolea. Urheasti kuitenkin vedän lyhyet ajohousut ja lyhythihaisen päälle. Kyllä polkeminen lämmittää.



Päivän kohokohdat olivat kymmenen kilometrin Tonavan rantaa rytyyttävä rantapolku Abensbergistä Weltenburgin luostariin, luostarin terassilla tietenkin tuopillinen dunklesia. Upea paikka ja kiitin rengasvalintaani jo nyt. Weltenburgista Kelheimiin sitten olikin edessä vallan piristävä mäki. 2,5 kilometriä 4-5% nousua, josta ensimmäinen 1,5 km yli 7%. Hyvää esimakua tulevasta ja nousu tuntui varsin hyvältä; työkalun valinnalla on todella merkitystä.

München Franz Josef Strauss Airport-Freising (Gasthaus Kopp)
36,7 km - 18 km/h - 1:59 h

Freising-Au Hallertau-Mainburg-Abensberg-Weltenburg-Kelheim (Hotel Aukofer)
90,6/127 km - 17 km/h - 5:12/8:15 h
446 m up - 549 m dn - 528 m max

Tästä se lähtee: München-Bucarest

Helsinki-Vantaalla baarissa, kuin olisin kirjoittanut tämän aiemminkin... Pyörä on chekattu ruumaan kohti Müncheniä ja olen 40€ köyhempi; olin jostain ymmärtänyt, että pyörän kuljetus olisi Finnairilla ilmainen, ei ollut. Tavaramäärä oli yllättävän pieni, gramman viilaus kannatti, pakaaseissa on vai hiukan yli 12 kg tavaraa mukaanlukien 750 g Itä-Euroopan Lonly Planetia.



Eilisilta meni kumin paikkauksen merkeissä, joku ääliö oli kylvänyt nastoja Sörnäisten rantatien pyörätielle. Muuten pyörä tuntuu hyvältä, sain takajarrun kitinänkin lopulta säädettyä pois, olipa työläs operaatio. Renkaiksi vaihdoin lopulta kuitenkin 32 millin Vittoria Randonneur Prot, alkoi jänistää vaikka kokeilemani Contin Gator Skinit kulkivatkin niin hyvin. Toivottavasti päätös palkitsee viimeistään Romanian rupisilla teillä.

Mutta nyt koneeseen, toivottavasti Münchenissä odottaa pyörä ajettavaksi.