Öljykenttien halki käy pyörämatkailijan tie

Kuten numeroista näkyy, oli pyörämatkailijan ihannepäivä. Loppumatkan navakka myötätuuli ja hiukan laskeva maanmuoto ansaittiin aamun liki kymmenkilometrisellä ja yli kaksisataa metriä nousevalla mäellä. Jotenkinhan Tonavalle piti hyvästit jättää. Usein yli kolmenkympin nopeuksia oli mukava rullailla niihin muutamiin kyliin, joita päätien varteen siunaantui. Hyvää tietä, joskin ruuhkaista, mutta eipä sillä väliä jos piennarta riittää. Parit välikaljat ja perillä ollaan.



Craiova on iso kaupunki, muttei paljon kauniimpi kuin eilinen Drobeta. Nuhjaantuneita rakennuksia ruutukaavassa. Täällä on sentään jonkinmoinen keskusta kahviloineen ja arvorakennuksineen. Drobetasta en löytänyt; taloja vain ja pari puistoa. Pansio löytyi keskustasta, ei kallis, siisti, muttei luksusta (115 leu). Hotelleja olisi taaskin ollut monia. Ennen Craiovaa oli öljykenttä... onko täällä todella öljyä maakentillä? Hiukan myöhemmin olikin sitten todella ankea ja räjähtäneen näköinen teollisuustaajama. Valtavia menneen ajan tuotantolaitoksia.

Reissu alkaa olla lopuillaan. Täytyy sanoa, että aika hyvä niin, suurin fillaroinnin tarve on tyydytetty ja pieni matkaväsymys alkaa painaa. Matka on siis tehnyt tehtävänsä. Ainakin huomenna vielä ajan. Ennen Bucarestia ei näytä olevan juuri yöpymismahdollisuuksia. Kaksi pikkukaupunkia, mutta jos ovat vastaavia kuin tämänpäiväiset, turha toivoa majoitusta, puskamajoitus ei nyt innosta. Ajan silti ainakin iltapäivään, jollei mitään ilmaannu, otan junan Bucarestiin. Tämä päätie nimittäin noudattelee Bucarestin rataa. Joka tapauksessa haluan käyttä muutaman päivän "rauhoittumiseen" ennen sunnuntain paluulentoa. Ei siis toivomaani vuoristoa, mutta ensivuonna sitten.

Drobeta Turnu Severin-Craiova (Pansion Lino, 137 m, 44.3199, 23.8029)
118,3/1822 km - 22 km/h - 5:30/6:25 h
428 m up - 355 m dn - 323 m max