Viime viikon lopulla sain viimeinkin Chain Reaction Cycles:sta tilaamani Continentalin Ultra Gatorskinit. Jostain syystä noita Gatoreita oli todella vaikea löytää maailmalta, vain yhden toisen verkkokaupan löysin jossa oli varastossa taittuva versio.
Koska oma käyttötarpeeni polkupyörälle on pääosin pitkät ressut pakkauksien kanssa, halusin takapyörään hiukan leveämmät renkaat suuremman ilmatilan takia (enkä itsekään ole mikään riisikeppi...). Eli nyt pyörii edessä 25 mm ja takana 28 mm ja hyvin pyöriikin. En osaa sanoa onko kyseessä vain itsesuggestio vai onko noiden renkaiden vaikutus todella näin suuri. Reagoivuus kiihdytyksissä on ihan eriluokkaa kuin aiemmin, keskinopeudetkin ovat nousseet 3-4 km/h mäkien nousun helppoudesta puhumatta. Eipä uusien renkaiden vaikuttavuus sinänsä hullu ajatus ole, kiekkojen painosta kun tämän päivityksen mukana katosi 925 g ja se pyörivä massahan on merkittävin etenemisen este. Nyt koko velo painaa (ilman lukkoa ja muuta ylimääräistä höhää) noin 12 kg, ihan hyvä luku hybridin nimellä kulkevalle pyörälle.
Saapa nähdä ovatko nuo gummit elinkelpoiset 10 kg pakkausten kanssa liikuttaessa. Tämän saa testilenkki paljastaa jossain vaiheessa kevättä.
maanantai 12. toukokuuta 2008
keskiviikko 7. toukokuuta 2008
Pyöräilyä maailman kaupungeissa
Aivan mainio pätkä pyöräteiden ja -kaistojen ongelmista maailmalla ja eritoten New Yorkissa. Aika hurjaa menoa ajoittain, mutta myös upeasti järjestettyjä kaistoja paikoitellen. Eipä Helsinki pyöräilyn kauheudessa jää paljoa NYC:a jälkeen kuin mittakaavassa.
sunnuntai 4. toukokuuta 2008
Onpa pyöräily mukavaa
Kyllä kulki pyörä eilen kevään ensimmäisellä pidemmällä lenkillä oikeassa säässä ilman toppatakkia. Noin 85 kilometriä Bodominjärven ympäri (Helsingin Kalliosta). Aivan mainiosti kulkee Rossano, keveys ja urheilullisempi geometria tuntuu eritoten mäissä, joita Bodominjärven ympärillä onkin ihan mukavasti. Muistan vuosi sitten puuskuttaneeni ihan kunnolla samalla lenkillä, mutta alla olikin keveillä renkailla varustettu maastopyörä. Kuinka hyvin kulkeekaan postissa olevilla Continentalin Gator Skineillä, jotka ovat puolen kevyemmät kuin alla olevat 37 mm Vredensteinit. Pyörivän massan vähentäminen on kulun keveyden kannalta ensiarvoista. Ajattelin laittaa eteen 25 mm versiot ja taakse 28 mm suuremman ilmatilan takia. Uskoisin lähteväni näillä kesän reissulle, muutama testiretki täysissä pakkauksissa paljastanee pystyykö noilla 28:lla kantamaan 10+ kiloa tavaraa ja hyvälihaisen kuskin.
Kyllä taas Espoo näytti kyntensä "pyöräilyn ihmemaana". Lähdin matkaan ilman karttaa (ensimmäinen virhe) kun ajattelin tuntevan reitin tarpeeksi hyvin. Niinhän siinä sitten kävi, että lenkki piteni yli 10 kilometrillä kun en jostain edelleen tuntemattomasta syystä päätynytkään Suomenojalle vaan Kauklahteen. Jossain Espoon keskuksen kohdalla oli ihan selvä kyltti Suomenojalle (autoille tarkoitettu siis)... sitä tietä lähdin seuraamaan ja havahduin siihen kun aurinko paistaa väärästä suunnasta, olen menossa ihan liikaa länteen. Nyt kartasta katsoen tuolle Kauklahden tielle ei ole voinut vahingossa kääntyä, ilmeisesti joku pyöräteiden taikatemppu minut sinne kuitenkin heitti.
Espoo on muutenkin ihan mahdoton paikka pyöräillä. Vain pääväylät toimivat, jos joudut johonkin lähiöön, on palattava samoja jälkiä takaisin koska lähiöiden välillä ei ole yhteyksiä. Kaikki on rakennettu autojen ehdoilla. Päätiet sitten ovatkin tylsiä kuin perkeleet. Ainoat alueet joista olen nauttinut ovat Pitkäjärven eteläpuoli, Bodomin ja Nuuksion alueet sekä rikollisen huonosti viitoitettu mutta upea rantareitti Westendistä Kivenlahteen.
Mikä tuossa viitoituksessa on niin vaikeata. Jopa autoille tarkoitettu viitoitus kusee, viitoittajat olettavat, että tunnet paikallista maantiedettä. Tämähän ei kuitenkaan voi olla viitoituksen perusajatus, eikö tienviitat ole tarkoitettu niille jotka eivät aluetta tunne. Ei tämä toki ole vain Espoon ja Suomen vika, ihan samaan ajattelutapaan törmää mm. hyvin tuntemassani Belgiassa.
Pyöräreiteillä viitoitus on Suomessa ala-arvoista. Pitäisikin ottaa oppia autoreiteistä. Eikö opasteen tarkoitus ole auttaa päättämään minne mennä tilanteessa, jossa on mahdollisuus valita kahden tai useamman retin välillä. Näin ei ainakaan Espoon merireitin viitoittajat ole ajatelleet. Viittoja ja niitä postimerkin kokoisia paskanruskeita suomalaiskansallisia pyöräretin merkkikylttejä kyllä on varsin paljon, mutta aivan väärissä paikoissa. Opaste tarvitaan kohdassa, jossa kulkijalle herää kysymys; "Mihin tästä?". Esimerkiksi Belgiassa tämä osataan, pyöräreitille voi lähteä ilman karttaa. Espoon Merireitille ei voi, edes reitin puolenkymmentä kertaa ajaneena. Miksi opasteita on vasta 50-100 metriä risteyksien jälkeen, ei siinä enään opastetta tarvita vaan ennen risteystä. Lisäksi opastus puuttuu täysin todella merkittävissä risteyksissä ja kulkija jätetään harhailemaan ilman mitään viitettä minne pitäisi jatkaa, seuraava opaste saataa löytyä kilometrin päästä. Vielä lopuksi valitus tuosta Suomen virallisesta pyöräreitin merkistä, kuten yllä kuvasin maastoon hukkuva, liian pieni ja haalistunut merkki. Opasteen pitää näkyä eikä sulautua maastoon, tämänkin ovat autoilevat kukkamekkotädit varmasti suunnitelleet.
Kyllä taas Espoo näytti kyntensä "pyöräilyn ihmemaana". Lähdin matkaan ilman karttaa (ensimmäinen virhe) kun ajattelin tuntevan reitin tarpeeksi hyvin. Niinhän siinä sitten kävi, että lenkki piteni yli 10 kilometrillä kun en jostain edelleen tuntemattomasta syystä päätynytkään Suomenojalle vaan Kauklahteen. Jossain Espoon keskuksen kohdalla oli ihan selvä kyltti Suomenojalle (autoille tarkoitettu siis)... sitä tietä lähdin seuraamaan ja havahduin siihen kun aurinko paistaa väärästä suunnasta, olen menossa ihan liikaa länteen. Nyt kartasta katsoen tuolle Kauklahden tielle ei ole voinut vahingossa kääntyä, ilmeisesti joku pyöräteiden taikatemppu minut sinne kuitenkin heitti.
Espoo on muutenkin ihan mahdoton paikka pyöräillä. Vain pääväylät toimivat, jos joudut johonkin lähiöön, on palattava samoja jälkiä takaisin koska lähiöiden välillä ei ole yhteyksiä. Kaikki on rakennettu autojen ehdoilla. Päätiet sitten ovatkin tylsiä kuin perkeleet. Ainoat alueet joista olen nauttinut ovat Pitkäjärven eteläpuoli, Bodomin ja Nuuksion alueet sekä rikollisen huonosti viitoitettu mutta upea rantareitti Westendistä Kivenlahteen.
Mikä tuossa viitoituksessa on niin vaikeata. Jopa autoille tarkoitettu viitoitus kusee, viitoittajat olettavat, että tunnet paikallista maantiedettä. Tämähän ei kuitenkaan voi olla viitoituksen perusajatus, eikö tienviitat ole tarkoitettu niille jotka eivät aluetta tunne. Ei tämä toki ole vain Espoon ja Suomen vika, ihan samaan ajattelutapaan törmää mm. hyvin tuntemassani Belgiassa.
Pyöräreiteillä viitoitus on Suomessa ala-arvoista. Pitäisikin ottaa oppia autoreiteistä. Eikö opasteen tarkoitus ole auttaa päättämään minne mennä tilanteessa, jossa on mahdollisuus valita kahden tai useamman retin välillä. Näin ei ainakaan Espoon merireitin viitoittajat ole ajatelleet. Viittoja ja niitä postimerkin kokoisia paskanruskeita suomalaiskansallisia pyöräretin merkkikylttejä kyllä on varsin paljon, mutta aivan väärissä paikoissa. Opaste tarvitaan kohdassa, jossa kulkijalle herää kysymys; "Mihin tästä?". Esimerkiksi Belgiassa tämä osataan, pyöräreitille voi lähteä ilman karttaa. Espoon Merireitille ei voi, edes reitin puolenkymmentä kertaa ajaneena. Miksi opasteita on vasta 50-100 metriä risteyksien jälkeen, ei siinä enään opastetta tarvita vaan ennen risteystä. Lisäksi opastus puuttuu täysin todella merkittävissä risteyksissä ja kulkija jätetään harhailemaan ilman mitään viitettä minne pitäisi jatkaa, seuraava opaste saataa löytyä kilometrin päästä. Vielä lopuksi valitus tuosta Suomen virallisesta pyöräreitin merkistä, kuten yllä kuvasin maastoon hukkuva, liian pieni ja haalistunut merkki. Opasteen pitää näkyä eikä sulautua maastoon, tämänkin ovat autoilevat kukkamekkotädit varmasti suunnitelleet.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)