Ihmiset ja selviaminen

Ennen matkaa minulla oli epäilyjä selviääkö Balttian maaseudulla tai Puolassa pelkällä englanninkielellä ja huonolla saksalla. Ei ollut pahempia ongelmia, kuten olette saaneet lukea. Kaikissa hotelleissa, leirintäalueilla ja muissa palvelupisteissä oli joku englantia puhuva tai semmoinen lainattiin jostain lähistöltä. Pääsääntöisesti kaikki alle 20-vuotiaat tuntuivat puhuvan jollain lailla englantia. Puola ehkä poikkeuksena, siellä oli yhteisen kielen löytäminen haastavampaa, mutta asiat tulivat aina kuitenkin hoidettua. Kaliningradissa olisi ollut hyvä osata venäjää, mutta sielläkin selvittiin; rajalla, hotellissa ja lopulta myös ravintolassa puhuttiin englantia, saksa oli kyllä paremmin osattu kieli.

Liettuassa jossain maaseudulla pyyhkäisin kahden reilun kymmenvuotiaan ipanan ohi kun olivat maastopyörineen tientukkona. Toinen heistä kiihdytti oitis rinnalle ja utelemaan jotain. Sanoin ettei viesti ihan auennut, vastauksena täydellisellä englannilla että mistäs vieras on tulossa ja minne menossa. Kerroin ja ipanat jäivät ällistelemään kulkijaa.


Ihmiset ovat olleet kaikissa maissa avuliaita ja ystävällisiä.

Rahaa otin mukaan paikallisena valuuttana parin päivän tarvetta varten, jos tarvitsin lisää nostin automaatista kortilla tai vaihdoin euroja. Yliarvioin rahan tarpeen ainakin kolmanneksella. Yleensä 50 euron käyttörahalla on selvinnyt läntisessä Euroopassa, nyt ei mennyt edes tuota majoitukset mukaanlukien. Luottokorttiautomaatti loytyy liki kaikkialta, varsin pienissäkin kaupungeissa.

Lähes koko matkan ajan hotelli loytyi 15-35 erolla, leirintäalue 1-2 eurolla, kahden ruokalajin illallinen juomineen 10 eurolla. Oluen hinta vaihteli alle eurosta pariin euroon.

Jokaisessa pikkukylässäkin on kauppa josta saa peruselintarvikkeita ja pullovesiä. Juomapullon täytin aamulla hotellissa tai kämppärillä. Päivän mittaan käytin ainoastaan pullovettä, usein mineraalisellaista, sai suoloja kaupan päälle.