Yllättäen koko loppusyksyn on jo himottanut päästä takaisin Eurooppaa kiertämään. Muutaman karttakauppakierroksen jälkeen näppeihin jäivät Bulgarian ja Turkin 1:200 000 kartat. Suuri ideahan on ollut tehdä Tour d'Europe... aikaahan tähän kuluu, mutta riittäähän tuota ja lisää tulee koko ajan.
Reissuhan alkoi vuonna 2007 kun sain päähäni lähteä kesälomalla oluelle Prahaan ja sinne myös muutaman kommelluksen jälkeen päästiin. Sinä kesänä alkoi rakkaus pyrämatkailuun ja viime kesänä 2008 matka jatkui, tällä kertaa Münchenin läheltä Freisingista Bukarestiin. Ja nyt siis jatketaan Euroopan ympäriajoa, karttoja tutkittuani reitiksi on kritallisoitunut Bukarest-Istanbul pienellä Bulgarian kierroksella.
Matka alkaa siitä mihin se viime kesänä jäi, eli Bukarestin lentokentältä, josta lähden suoraan pohjoiseen tarkoituksena ylittää Karpaatit Sinaian kohdalta. Tänä vuonna pitäisi mennä se maaginen 1000 m rikki. Hiukan hirvittää vuoristoon meno kolmantena ajopäivänä... mutta otetaan rauhallisesti niin eiköhän se siitä. Muutaman vuoristopäivän ja Brasovin kapungin jälkeen laskeudun Tonavan suistoon, jossa on tarkoitus katsella ainutlaatuista luontoa muutama päivä ja pitää pieni biitsiloma jossain Constantan liepeiden rantahelvetissä.
Romanian lomakohteista matka jatkuu etelään kohti Bulgarian kultarannikkoa ja Varnaa. Tässä vaiheessa olen nähnyt varmaankin ihan tarpeeksi Mustan meren rantaa, joten pieni koukkaus Bulgarian sisämaahan lienee paikallaan. Veliko Tarnovo on kuulemma kaunis kaupunki, jonka historia alkaa 1000-luvun paikkeilta. Ottomaanit hallitsivat kaupunkia melkein 500 vuotta aina 1800-luvun puolelle. Matka jatkuu takaisin rannikon suuntaan ja Burgasin kautta kohti Turkin rajaa.
Turkki on pienehkö musta aukko, eikä karttakaan oikei sano mitään... mutta sain kuitenkin ajatuksen kiertää Marmaran meren ympäri eteläpuolelta kohti Istanbulia. Matkan varrelle osuvat ainakin Gallipolin kuulut sotatantereet ja vielä tunnetummat Troijan rauniot. Matkaan on tässä vaiheessa kulunut jo arviolta yli neljä viikkoa ja liki 2200 kilometriä, joten millään en Istanbuliin ehdi pyöräillen. Ajattelinkin ottaa laivan Bandirmasta ja viettää muutaman päivän päällistelemällä Euroopan ja Aasian porttia ennen kotimatkaa.
Mihin aikaan kesästä liikut mustanmeren rannoilla. Tarkoitus on itsellänikin ajella osittain samoja teitä kohti Turkkia
VastaaPoistaEn noita aikoja ihan varmaan tiedä, mutta noin kesäkuun puolessa välissä yritän päästä Romaniaan ja siellä menee vuoristossa ja Tonavan suistossa ekat 10 pv... siitä sitten etelään eli kait joskus kesä-heinäkuun vaihteessa.
VastaaPoista